Rantaradan junaliikenne käynnistyy vähitellen – rikkoutunut pendolino saatu siirrettyä

STT

Rantaradan junaliikenne Salon ja Karjaan välillä käynnistyy vähitellen, kertoo Liikenneviraston rataliikennekeskus. Salo-Ervelä välille aamupäivällä rikkoutunut pendolino on saatu siirrettyä paikalta pois.

Junaliikenne Helsingin ja Turun välillä palautuu normaaliksi iltapäivän aikana. Rataliikennekeskuksesta arvioidaan STT:lle, että junaliikenteessä on luultavasti myöhästymisiä ja peruutuksia läpi iltapäivän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  2. Padasjoella riehuu suuri maastopalo, 50 sammuttajaa taistelee liekkejä vastaan
  3. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  4. Lahti Soccer pelataan kesäkuussa, myös Masto Cupin aikataulu edelleen voimassa
  5. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  6. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  7. Lahtelainen Kino Iiris aloittaa näytökset tarkkoja koronarajoituksia noudattaen - enintään 19 katsojaa saliin kerralla
  8. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  9. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  10. Hyvinvointiyhtymän perusterveydenhuollon lääkärit ja hammaslääkärit ovat huolissaan valmistellusta yhteisyrityksestä – enemmistö ei usko mallin hyödyttävän palvelutuotantoa
  11. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  12. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  13. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  14. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  15. Hartolassa syttyi maastopalojen sarja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.