Lumisade tuo mukanaan huonon ajokelin eteläiseen ja keskiseen Suomeen

Monin paikoin eteläisessä ja keskisessä Suomessa luvassa on huonoa ajokeliä lumisateen vuoksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Suomen eteläosissa on aamulla luvassa muun muassa vesisadetta. Päivällä pilvipeite saattaa paikoin rakoilla ja luvassa voi olla poutaa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Maan keskiosissa voidaan odottaa monin paikoin pilvistä ja lumisateista säätä. Iltapäivällä sää on enimmäkseen poutainen.

Pohjoisessa sää on sunnuntaina selkeä ja poutainen. Lapissa pakkasasteet vaihtelevat 20–30 välillä.

Monin paikoin eteläisessä ja keskisessä Suomessa luvassa on huonoa ajokeliä lumisateen vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirustartunnan saanut nainen on ollut kontaktissa kahteen ihmiseen Suomessa, molemmat tavoitettu
  2. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  3. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  4. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  5. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lis��maksua, jos tarjolla on lisäpalveluita
  6. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  7. Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen
  8. Pääseekö lahtelainen Teatteri Vanha Juko vihdoin nauttimaan valtionosuuksista?
  9. Uudenkylän asevarikon räjähdyksen syy jäi mysteeriksi – heinolalaisnaisen digitoima kaitafilmi paljastaa karut tuhot, jotka monet muistavat
  10. Uudella Temptation Island -kaudella mukana lahtelainen pariskunta
  11. Lahden kaupunginorkesterin soittaja voitti KKO:ssa riidan vakuutusyhtiötä vastaan
  12. Syyttäjä vaatii Jari Sillanpäälle 8–9 kuukauden ehdollista vankeutta seksuaalirikosjutussa
  13. Iltalehti: Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kihlautui
  14. Näppis: Onko järkeä pitää Salpausselän kisat korona-viruksen aikana, lähes lumettomassa Lahdessa?
  15. Ikäihmisten joukko muutti Nastolassa tuliteriin tiloihin - "Me ollaan niin ylpeitä tästä talosta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.