Helene Schjerfbeckistä tuli Ateneumin suosituin näyttely päivittäisellä kävijämäärällä mitattuna

Helene Schjerfbeckin näyttely on ajoittain kerännyt jonoja Ateneumin ovelle. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT

Ateneumissa tänään päättyvä Helene Schjerfbeckin näyttely nousee taidemuseon suosituimmaksi näyttelyksi keskimääräiseltä päiväkävijämäärältään. Ateneumista kerrotaan, että tammikuussa päiväkävijämäärä on liikkunut yli 4 000:n, mikä on ajoittain näkynyt jonoina Ateneumin oven ulkopuolella.

– Kävijämäärät ovat kasvaneet systemaattisesti. Alussa oli ehkä 1 200 kävijää päivässä, ja jouluun mennessä oltiin jo lähes 3000 päiväkävijässä, kertoo Ateneumin viestintäpäällikkö Johanna Eiramo.

– Minusta tuntuu, että Helenen (Schjerfbeck) ympärillä on tällä hetkellä yleinen ja monitahoinen kiinnostus, Eiramo arvioi suosion taustoja.

Ennen Ateneumia Schjerfbeckin näyttely oli esillä Lontoossa, mistä uutisoitiin Suomessakin. Lisäksi valkokankaille saapui reilu viikko sitten Schjerfbeckin elämästä kertova elokuva Helene.

Näyttelyssä on ollut esillä myös sellaisia Schjerfbeckin teoksia, joita ei ole aiemmin nähty. Tällainen on esimerkiksi maalaus "Tyttö Bäresundista". Lisäksi näyttelyssä oli esimerkiksi tunnettu teos "Tanssiaiskengät", joka myytiin vuonna 2008 lähes 3,9 miljoonalla eurolla Sothebyn huutokaupassa Lontoossa.

Schjerfbeckin näyttelyn kokonaiskävijämäärä kerrotaan vasta maanantaina aamulla. Tällä haavaa Ateneumin suosituin näyttely kokonaiskävijämäärältään on syyskuussa 2009 alkanut Picasson näyttely, joka keräsi yhteensä 314 000 kävijää. Picasson näyttely kuitenkin kesti neljä ja puoli kuukautta, kun Schjerfbeckin näyttely oli lyhyempi, käytännössä vain kaksi ja puoli kuukautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yhteys Lahden Myllysaareen on nyt poikki, silloista huonokuntoisin saa uudet puupalkit
  2. Nyt pitää tehostaa pintojen putsausta – lue siivousvinkit virusten karkotukseen
  3. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  4. Videokonsertti: Katso ja kuuntele Sinfonia Lahden konsertti tästä
  5. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  6. Uskaltaako kotiinsa tilata nyt siivoojaa? Lahtelainen siivousalan yrittäjä kertoo, miten vastuullinen epidemiasiivoaja toimii
  7. Yle: Pankin työntekijä tunnusti kavaltaneensa lähemmäs miljoonan
  8. ESS ei saa syytteitä kunnianloukkauksesta: "Uutinen vastaa sisällöltään niitä tietoja, joita kaupungintalon tapahtumista on saatu"
  9. Järvien vedenpinnat ajankohtaan nähden ylhäällä Hämeessä, samoin pohjaveden tasot
  10. Sinfonia Lahden muusikot soittivat Finlandiaa kodeissaan, videosta tuli nettihitti – näin se tehtiin
  11. Iisalmen Sanomat: Itä-Suomen avi otti valvontaansa Attendon hoivakodin, jossa kahdeksan vanhusta kuoli koronaan
  12. Kaahari autoili Uudeltamaalta Hämeeseen, poliisi joutui takaa-ajoon - piikkimatto ja etälamautin käytössä Hollolassa
  13. Lahden LAD-taidekeskukseen tulee jättimäinen muraali
  14. Voice of Finland -kilpailun valmentajia itkettänyt orimattilalainen Henry Friman haluaa olla sinivalkoinen ääni ja tunteiden tulkki
  15. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.