Irakissa ammuttiin kolme rakettia Yhdysvaltain suurlähetystöön – ainakin yksi ihminen haavoittui

STT

Irakin Bagdadissa kolme rakettia on osunut Yhdysvaltain suurlähetystön alueelle sunnuntaina. Turvallisuuslähteet kertovat uutistoimisto AFP:lle ainakin yhden ihmisen haavoittuneen iskussa. Välittömästi iskun jälkeen ei ollut tietoa uhrin kansalaisuudesta tai hänen vammojensa vakavuudesta.

Lähteiden mukaan yksi raketeista osui edustuston ruokalaan päivällisaikaan ja kaksi osui lähistölle.

Yhdysvaltojen erikoisoperaatioiden esikunta kertoi, että viisi rakettia olisi osunut joentörmään lähellä suurlähetystöä, uutisoi qatarilaismedia al-Jazeera. Esikunnan lausunnon mukaan kukaan ei haavoittunut iskuissa.

Irakin pääministeri: Hyökkäys, joka voi muuttaa maan sota-alueeksi

Suurlähetystö on viime aikoina ollut useiden raketti-iskujen kohteena. Yhdysvallat on syyttänyt iskuista Iranin tukemia puolisotilaallisia ryhmiä.

AFP:n mukaan isku tapahtui eri kellonaikaan kuin aiemmat iskut. Suurlähetystö sijaitsee tarkasti vartioidulla Bagdadin vihreällä vyöhykkeellä.

Yhdysvaltain ulkoministeriö vaati sunnuntaina Irakia täyttämään velvollisuutensa suojella Yhdysvaltain diplomaattisia rakennuksia.

Irakin pääministeri Adil Abdul-Mahdi tuomitsi iskut. Hän kutsui niitä hyökkäykseksi, joka voisi muuttaa Irakin sota-alueeksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.