Norjalaisyhtiö saa ratahankkeiden suunnitteluun lisämuskeleita Suomesta – NRC ostaa VR Trackin

Yhdistyminen ei VR Groupin mukaan vaikuta suoraan VR Trackin toimintoihin Suomessa ja Ruotsissa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

STT

Pohjoismaihin syntyy rautateihin ja infrastruktuuriin keskittynyt laajan palvelun yhtiö, kun norjalainen NRC Group ostaa infra- ja kunnossapitoyhtiö VR Trackin . Kaupan myötä NRC saa käyttöönsä Suomesta esimerkiksi suunnittelupalvelut, joita yhtiö on aiemmin ostanut talon ulkopuolelta.

– Tämän ansiosta voimme olla kokonaisvaltainen toimittaja asiakkaillemme. Voimme ottaa vastaan hiukan haastavampia ja suurempia projekteja sekä toteuttaa ne entistä paremmin arvioi NRC Groupin toimitusjohtaja Öivind Horpestad STT:lle.

Toimintojen yhdistämisen myötä syntyy Pohjoismaiden suurin raideinfraan keskittynyt yhtiö, NRC arvioi. Laajenevan yhtiön palveluksessa työskentelee yhteensä noin 2 500 työntekijää, joista 1 600 eli valtaosa Suomessa.

VR Groupin toimitusjohtajan Rolf Janssonin mukaan VR Trackilla ja NRC:llä ei ole päällekkäisyyksiä. Molemmista yhtiöistä vakuutetaan, että yrityskaupan yhteydessä ei ole tiedossa yt-neuvotteluja.

– Ei ole näköpiirissä. Järjestely mahdollistaa sen, että yritys kasvaa kovemmin tulevaisuudessa, Jansson vastaa STT:n kysymykseen henkilöstövaikutuksista.

"Avaa ovia Euroopassa"

Laajentuva yhtiö käyttää NRC:n nimeä. Sen vuosittaisen liikevaihdon arvioidaan olevan yli 600 miljoonaa euroa. VR Groupista tulee NRC Groupin suurin osakkeenomistaja noin 18 prosentilla yhtiön osakkeista.

Horpestad sanoo pitävänsä mahdollisena, että ilman voimien yhdistämistä jokin suurempi eurooppalainen toimija olisi voinut ostaa itselleen VR Trackin tai NRC Groupin.

– En ole varma, olisiko sellaista kauppaa voinut pitää vääränä, mutta pidämme oikeana, että markkinoilla on myös pohjoismainen toimija, Horpestad sanoo.

Hänen mukaansa laajeneva yhtiö on kiinnostunut myös Euroopan markkinoista.

– Baltia voisi olla yksi kiinnostava markkina, mutta Euroopassa voi olla myös muita alueita, jotka kiinnostavat meitä nyt, kun muskeleita on enemmän, hän arvioi STT:lle.

Radoilla korjausvelkaa

Sekä Horpestad että Jansson uskovat, että uudella yrityksellä on kasvumahdollisuuksia Pohjoismaissa, sillä niin sanottua korjausvelkaa on heidän mukaansa paljon niin Norjan, Ruotsin kuin Suomen rautateissä.

VR Groupin Janssonin mukaan Suomessa pitäisi panostaa myös uusiin raiteisiin, esimerkiksi Helsingin Pisararataan sekä Turkuun ja Tampereelle johtaviin raiteisiin, jotta raideliikenteen suosio voi saada jatkoa.

Ratahankkeita linjataan Suomessa liian lyhyeksi aikaa eteenpäin, Jansson sanoo.

– Norjassa ja Ruotsissa (hankkeita) katsotaan 10–12 vuoden perspektiivillä, mikä mahdollistaa sen, että saadaan isompia projekteja eteenpäin ja saadaan laaja poliittinen tahtotila.

NRC:n Horpestad aikoo lokakuun loppupuolella kiertää Suomessa tapaamassa työntekijöitä ja tutustumassa projekteihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  2. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  3. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  4. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  5. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit
  6. Entinen kauppiaspariskunta pyörittää Padasjoella tofutehdasta ja kampaamoa, kesällä avataan tehtaanmyymälä ja kahvila
  7. Poliisi mittasi reiluja ylinopeuksia Lahdessa ja Orimattilassa – viikonloppuyö oli poliisin mukaan kiireinen
  8. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan
  9. Korona-arki näkyy myös Lahden jätemäärissä – sekajätteen määrä kasvoi, energiajätteen väheni
  10. Harhaanjohtava aleilmoittelu halutaan kuriin – säännösten rikkominen voi johtaa seuraamusmaksuun
  11. "Tämä voisi olla paikka, missä viinaa on keitetty" – Jättiläisten temppelin löytäjä etsi pirunkuoppaa ja löysi makkaratikun
  12. Vaihtopenkki: Suomalainen jalkapallo on "letkuissa", tätä puitiin A-studiossa
  13. "Alkututkinnosta tuli kahden ja puolen vuoden pääsykoe" – Yliopistoon pääsivät kaikki ylioppilaat, kunnes tilat tulivat vastaan
  14. Pyöräilyliitto listasi parhaat reittivinkit jokaisesta maakunnasta
  15. Lahden maauimala avataan yleisölle varovasti - näin polskitaan juhannukseen saakka

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.