Metsäteollisuuden lakko alkoi – kemian maanantainen sovittelu valtakunnansovittelijalla ei johtanut ratkaisuun

Paperiteollisuus palaa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan pakeille tiistaina kello 9 sekä mekaaninen metsäteollisuus neljä tuntia myöhemmin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT

Metsäteollisuuden lakot alkoivat maanantaina aiemman ilmoituksen mukaisesti.

Yhteensä lakon piirissä on ammattiliittojen mukaan yli 17 000 työntekijää. Siihen osallistuvat Paperiliiton edustamat paperi- ja sellutyöläiset, Teollisuusliiton väki mekaanisessa metsäteollisuudessa eli sahoilla ja vaneritehtailla sekä ammattiliitto Pron paperiteollisuuden toimihenkilöt.

Lakon piirissä on toimipisteitä muun muassa Metsä Boardista , Stora Ensosta ja UPM:stä .

Työnantajien edustajana työehtosopimusta kiistassa neuvottelee Metsäteollisuus. Se on arvioinut, että kahden viikon lakoista tulisi alalle lähes miljardin euron menetykset.

Paperiliiton ja Teollisuusliiton lakot olivat alun perin kaksiviikkoisia, mutta viikonloppuna molemmat laajensivat lakkonsa kolmannelle viikolle. Toimihenkilöiden lakko kestää kaksi viikkoa.

Paperin sopua odotetaan ensimmäisenä

Sovintoa hierotaan seuraavan kerran valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingin Bulevardilla tiistaina. Paperiteollisuus palaa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan pakeille kello 9 sekä mekaaninen metsäteollisuus neljä tuntia myöhemmin.

Alalla arvioidaan, että paperialan sopu toimisi neuvottelulukon avaajana.

– Näyttää siltä, että jotta meidän (mekaanisen metsäteollisuuden) pöytä voisi liikahtaa, tarvittaisiin paperiteollisuuden neuvottelutulos, arvioi Teollisuusliiton sektorijohtaja Jyrki Alapartanen STT:lle maanantaina.

Paperin ja sellun sopua on etsitty kymmenissä tapaamisissa. Edellinen yritys oli Piekkalan johdolla sunnuntai-iltana. Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén kuvaili myöhään yöhön asti käytyjä keskusteluja hyviksi, mutta Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan mukaan osapuolet eivät juuri lähentyneet.

– Ei kannata itselleen valehdella. Ei se edistynyt, Vanhala sanoi STT:lle.

Metsäalan työehtosopimusta koskevan kiistan polttopisteessä ovat palkankorotukset sekä 24 palkattoman kiky-tunnin kohtalo. Teknologiateollisuuden kiky-tunneista luovuttiin vuodenvaihteessa. Palkansaajajärjestöt tavoittelevat laajasti samaa muilla aloilla.

Kemian ala tapasi tuloksetta

Maanantaina Bulevardilla sovitteluvuorossa oli kemian työkiista. Myös kyseisen alan piti mennä maanantaina lakkoon, mutta työministeri Tuula Haatainen (sd.) siirsi työnseisausta kahdella viikolla.

Teollisuusliiton ja Kemianteollisuuden maanantainen tapaaminen päättyi kuitenkin tuloksetta. Neuvottelut jatkuvat torstaina.

– Tehtäviä tehdään taas. Osapuolet valmistautuvat seuraavaan tapaamiseen. Siellä on teemoja, joita käsitellään, Piekkala kommentoi neuvottelujen tilannetta.

Maanantaina omaa kiistaansa Bulevardilla kävivät sovittelemassa myös Sähköliitto ja Teknologiateollisuus. Sähköliitto on ollut lakossa joulukuusta alkaen, koska se vaatii jäsenilleen omaa luottamusmiestä tai vastaavaa edustajaa Teknologiateollisuuden jäsenyrityksiin.

Työnantaja pitää lakkoa laittomana ja vaatimusta juridisesti mahdottomana.

– Teknologiateollisuus on jo ennen joulua antanut ratkaisumallin, jonka avulla paikallisesti voidaan jäsenyrityksissä sopia sähköliittolaisten edustuksesta, järjestön työmarkkinajohtaja Minna Helle sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  2. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  3. Polttareitaan viettäneen kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin musiikkiesitys herätti huomiota Lahden torilla – "Mahtavaa olla Lahessa"
  4. Koronapelot laimentuivat – suomalaiset ryntäsivät ostamaan lomamatkoja Välimerelle
  5. Pelicansin Alex Lindroosin alkukesä ollut totutusta poikkeava: "Onhan se hieman outoa"
  6. Mansikkatilan kesätyösopimuksista syntyi riitaa, kun työn alkamispäivämäärä lykkääntyi: viljelijän mukaan maataloustyön luonne on vakioporukalle itsestäänselvyys
  7. Perinteiset Lahden Kalamarkkinat perutaan tältä vuodelta koronaviruspandemian vuoksi
  8. Vastaa kyselyyn: Miten sinä vietät kesälomasi tänä kesänä? Kerro meille!
  9. Lahden konserttitalon taustayhtiöiden rikostutkinta venyy syksyyn – Poliisi vaikenee täysin, mitä asiassa on selvinnyt
  10. Lukijalta: Lahti Events vastaa KymiRingistä Jorma Ratialle
  11. Mies jätti 196 euron taksikyydin maksamatta
  12. Lukijalta: Suomen mansikkasatoa pelastamassa – mikä meni pieleen?
  13. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  14. Mies pahoinpideltiin Lahdessa – uhri joutui sairaalaan
  15. Motocrossin KymiRingin MM-osakilpailu siirtyy elokuulta kesälle 2021 – "Kisat ajetaan sovitusti ensi vuonna"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.