Ministerityöryhmä haluaa suitsia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa – valmistelee torjuntaohjelmaa

Ohjelman tavoitteena on lisätä tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja varmistaa, että väkivallan uhrit pääsevät palvelujen piiriin nykyistä paremmin. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

STT

Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä alkaa valmistella naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmaa, oikeusministeriö kertoo tiedotteessa. Ohjelman tavoitteena on lisätä kansalaisten ja viranomaisten tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja varmistaa, että väkivallan uhrit pääsevät palvelujen piiriin nykyistä paremmin.

Keskeisiä kokonaisuuksia ovat muun muassa väkivallan ennaltaehkäisy ja tekijöiden kuntoutus, suojatoimet toistuvan väkivallan uhrien auttamiseksi sekä digitaalinen väkivalta, häirintä ja muut uudet väkivallan muodot.

Ohjelmaa valmistelee poikkihallinnollinen työryhmä. Valmistelussa kuullaan laajalti sidosryhmiä.

Ministerityöryhmä päätti lisäksi, että oikeusministeriön johdolla valmistellaan rasismin ja syrjinnän torjunnan sekä hyvien väestösuhteiden toimintaohjelmaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.