Valkoinen talo ei halua Boltonin kirjaa julki: "Osa tiedoista huippusalaisia"

STT

Valkoinen talo varoittaa presidentin entistä turvallisuusneuvonantajaa John Boltonia julkaisemasta kirjaansa, koska se rikkoo salassapitolakeja.

Boltonin kirja on herättänyt paljon huomiota jo ennen julkaisuaan, koska sen on raportoitu sisältävän raskauttavaa todistusaineistoa presidentti Donald Trumpin meneillään olevan virkasyyteoikeudenkäynnin kannalta.

Boltonin mukaan Trump kertoi hänelle henkilökohtaisesti viime elokuussa aikeistaan jäädyttää Ukrainalle osoitetun sotilasavun siihen saakka, kunnes ukrainalaisviranomaiset aloittaisivat korruptiotutkinnan entisen varapresidentin Joe Bidenin ja tämän pojan Hunter Bidenin toimista.

Boltonin paljastuksista kertoi New York Times viime viikolla.

Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusneuvosto on nähnyt kirjan alustavan käsikirjoituksen ja sanoo, että siinä on "merkittäviä määriä salaiseksi luokiteltua tietoa". Neuvoston mukaan kirjaa ei voi julkaista sellaisenaan.

– Osa tiedosta on huippusalaista tasoa, neuvosto sanoi kirjeessään Boltonin asianajajalle.

Kirje on päivätty 23. tammikuuta, mutta se tuli julki vasta keskiviikkona.

Bolton halukas todistamaan

Ennen kirjeen julkituloa Trump hyökkäsi Boltonin kimppuun Twitterissä ja sanoi, että tämä on kirjoittanut ilkeän ja valheellisen kirjan. Trump on myös aiemmin kiistänyt sanoneensa Boltonille sotilasavun olevan kytköksissä korruptiotutkimuksiin.

Presidentin puolustustiimi on kritsoinut edustajainhuoneen syyttäjiä siitä, etteivät he ole pystyneet antamaan minkäänlaista ensikäden todistusainestoa Trumpin väitetystä vallan väärinkäytöstä.

Demokraatit puolestaan vaativat senaattia kutsumaan Boltonin virkarikosoikeudenkäyntiin todistamaan, että Trump on syyllistynyt vallan väärinkäyttöön. Bolton on ilmaissut olevansa halukas todistamaan senaatin kutsusta.

Trump on puolestaan väläytellyt, että hän voisi yrittää estää Boltonia todistamasta, mutta lainoppineiden mukaan presidentin omat tviitit hänen ja Boltonin välisistä keskusteluista voivat heikentää tätä vaatimusta.

----

Lähteenä myös CNN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisyritys Anstar sai historiansa suurimman tilauksen
  2. Auto paloi parkkipaikalla Lahden Ahtialassa - poliisi epäilee kolmea henkilöä tuhotyöstä
  3. Lahden vuokramarkkinat mullistuivat, asiantuntijan mielestä asuntopolitiikassa on munattu oikein olan takaa
  4. Lahden kaupunki on parantanut toimivalmiuksiaan koronaviruksen varalta
  5. Koronaepidemia voi pitkittyessään vaikeuttaa lääkkeiden saatavuutta – "Akuuttia ongelmaa ei ole"
  6. Päihtyneet autoilijat työllistivät poliisia Lahdessa keskiviikkona
  7. Kuvagalleria: Jää innoitti Etelä-Suomen Sanomien lukijoita – katso kuvat
  8. Nimeä ja paikkaa vaihtanut Mukkulan Toimari tarjoaa nyt aamupuuroa, lounasta ja mediakeskuksen
  9. Tietotekniikan pulmat estävät poliisien töitä: "Harvoin on vuoroa, ettei olisi joitain ongelmia"
  10. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  11. Lukijalta: Lahti halusi jatkaa ensihoidon kulujen kohtuutonta jakoa kuntien kesken
  12. Turvapaikanhakija pätkätyössä, tunneista tai euroista ei pidetty kirjaa – kertoi anelleensa palkkasaataviaan
  13. Lahtelaislähtöinen vuoristo-opas Ode Siivonen viihtyy lumella Alpeilla ja Antarktiksella – maaliskuussa hänet nähdään uudessa tv-sarjassa
  14. Näppis: Lahen keskusta on harjujen välissä montussa. Kun rakennatte Rantakartanon, ilma-aukko Veskulta umpeutuu ja keskustan ilma tulee olemaan huono aina! Tulee Grey city !
  15. Katupölykausi alkoi jo – näin vähennät altistusta: "Ulos kannattaa lähteä mieluummin päivällä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Näppis: Onko järkeä pitää Salpausselän kisat korona-viruksen aikana, lähes lumettomassa Lahdessa?
  2. Kuvagalleria: Jää innoitti Etelä-Suomen Sanomien lukijoita – katso upeat kuvat
  3. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  4. 120 000 asukkaan raja pakenee, Lahden väkiluku pieneni vuodessa yli sadalla
  5. Täysi tupa todisti JYPin kyntämistä ja luottohyökkääjän loukkaantumista
  6. Mediat: Lahtelaisräppäri Nikke Ankaraa syytetään seksuaalirikoksesta
  7. Näppis: Lahen keskusta on harjujen välissä montussa. Kun rakennatte Rantakartanon, ilma-aukko Veskulta umpeutuu ja keskustan ilma tulee olemaan huono aina! Tulee Grey city !
  8. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  9. Vili Uuskallion Esalainen: Koronaviruksen torjumisessa mokattiin kriittisessä vaiheessa, ulkonaliikkumiskiellot eivät taltuta epidemiaa
  10. Lukijalta: Adressi kiertoon, Päijät-Hämeen terveyspalveluita ei saa yksityistää
  11. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulankadulle
  12. Lukijalta: Lahti halusi jatkaa ensihoidon kulujen kohtuutonta jakoa kuntien kesken
  13. "Lähivuosina on edessä isot purkutalkoot" – ARA-asuntojen jyräämistahti kiihtyy jälleen kohti uutta ennätystä, 1500:n raja meni jo rikki
  14. Hauesta saa maukasta ruokaa, eikä sen perkaaminen ole vaikeaa, kun ei kiirehdi – "Minäkin teen hitaasti ja varman päälle", sanoo 70 vuotta kalastanut Kalevi Kangas
  15. Turvapaikanhakija pätkätyössä, tunneista tai euroista ei pidetty kirjaa – kertoi anelleensa palkkasaataviaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.