Tulorekisterin verkkosivustolle päätyi arkaluonteisia tietoja – inhimillisen erehdyksen seuraukset ehtivät olla näkyvissä viisi kuukautta

Verkkosivuilla julkaistuun ohjeeseen oli päätynyt koodikielinen esimerkki, jossa oli käytetty oikeita henkilö- ja palkkatietoja keinotekoisten tietojen sijaan. LEHTIKUVA / Sari Gustafsson

STT

Tulorekisterin verkkosivuilla on ollut noin viiden kuukauden ajan julkisesti näkyvissä yksityishenkilöiden arkaluonteisia tietoja. Asiasta kertoo Tulorekisteri tiedotteessa.

Verkkosivuilla julkaistuun ohjeeseen oli päätynyt koodikielinen esimerkki, jossa oli käytetty oikeita henkilö- ja palkkatietoja keinotekoisten tietojen sijaan. Tiedot liittyivät yhden työnantajan 384 työntekijän yhteen palkanmaksutapahtumaan.

Ohje poistettiin välittömästi, kun virhe huomattiin viime torstaina. Ohjetta oli ehditty ladata 53 osoitteesta. Tulorekisteri pyytää ohjeen ladanneita tuhoamaan kyseisen dokumentin.

Tiedotteen mukaan virhe on johtunut inhimillisestä erehdyksestä. Tavallisesti palkkahallinnon ohjelmistokehittäjille tarkoitetussa ohjeessa käytettäisiin keinotekoisia tietoja.

Tulorekisteri on Verohallinnon alaisena toimiva sähköinen tietokanta, joka otettiin käyttöön tämän vuoden alussa.

Prosessia tiukennettu aiemmasta

Tulorekisterin mukaan prosesseja on käyty läpi havaitun virheen vuoksi.

– Tulorekisteri.fi-sivulle julkaistavien ohjeiden julkaisuprosessia on nyt käyty läpi ja tiukennettu entisestään. Virhe tapahtui teknisen xml-muotoisen ohjeen laadinnassa. Kyseessä ei siis ole tulorekisterijärjestelmään tai ilmoittamiseen liittyvä virhe, kertoo Tulorekisteriyksikön johtaja Terhi Holmström tiedotteessa.

Palvelusta ollaan erikseen kirjeitse yhteydessä henkilöihin, joiden tiedot ovat joutuneet aineistoon. Myös heidän työnantajansa on ollut heihin yhteydessä.

– Otamme tilanteen erittäin vakavasti ja pyydämme sitä anteeksi. Selvitämme perin pohjin, miten tilanne on tapahtunut ja varmistamme, ettei vastaavaa enää tapahdu. Olemme tehneet tapahtuneesta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle, sanoo Holmström.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuoneella kokoontunut vihreiden ministeriryhmä esitti ympäristövaateita syksyn budjettiriiheen ja kehui kaupungin ympäristötoimia –  sisäministeri Ohisalo: "Moni voisi ottaa oppia Lahdesta"
  2. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  3. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille - myös vasemmistoliitto olisi valmis irrottamaan Lahden peruspalvelut ”villiintyneestä yhtymästä”
  4. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa – TS: Turkuun Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajista monella koronatartunta
  5. Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa
  6. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  7. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja
  8. Tuore tutkimus: Moni nuori haluaisi itsenäistyä jo 18-vuotiaana, mutta aikataulu toteutuu harvoin – "Nuoria huolettavat etenkin rahaan liittyvät asiat"
  9. Kirja-arvio: Palkittu kirjoittajakolmikko punoo nolostumisen tunteen ympärille taidokkaan nuortenromaanin
  10. Ari Helmisen uutisanalyysi: EU tuo apua tulevaisuusinvestointeihin – Vanhasen kassakaapissa riskiskenaariot, joihin ei ole kaavaa
  11. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  12. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  13. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  14. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  15. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.