Oikeuskansleri: Tamperelaiskoulu ei toiminut väärin "Suomeen vai kuoleen" -julisteen tapauksessa – Huhtasaaren mukaan juliste kannusti vihaan poliitikkoja kohtaan

Julistetta arvosteli etenkin perussuomalaisten silloinen kansanedustaja Laura Huhtasaari. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

STT

Tamperelaiskoulu sai synninpäästön apulaisoikeuskanslerilta tapauksessa, jossa koulun oppilaat olivat tehneet ryhmätyönä kantaa ottavan julisteen. Julisteesta nousi kärjekäs julkinen keskustelu syksyllä 2018, kun silloinen perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen europarlamentaarikko Laura Huhtasaari tviittasi kuvan siitä.

Maahanmuuttoa käsittelevässä, sosiaalisessa mediassa julkaistussa julisteessa luki "Suomeen vai kuoleen". Suomeen-sanan alla on presidentti Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston (vihr.) kuvat ja kuoleen-sanan alla Huhtasaaren ja Jussi Halla-ahon (ps.) kuvat. Välissä on kuva veneestä, joka on äärimmilleen täynnä turvapaikanhakijoilta vaikuttavia ihmisiä. Huhtasaari sanoi tviitissään, että peruskouluissa ja lukioissa "kannustetaan vihaan" demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan.

Huhtasaaren tviittaama kuva julisteesta oli aiemmin julkaistu kaupungin Instagram-tilillä. Tili kuuluu Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusohjelma Taidekaarelle.

Asiasta kanteli oikeuskanslerille kaksi yksityishenkilöä. Kantelussa arvosteltiin koulun, sen rehtorin ja opettajien sekä kulttuurikasvatusohjelmaa organisoineen kaupungin kulttuurikasvatusyksikön menettelyjä.

Kanteluissa arvosteltiin muun muassa koulun opetusta poliittisesti johdattelevaksi sekä julistetta provokatiiviseksi ja poliittiseksi. Myös sitä kritisoitiin, että kuva julisteesta ylipäätään julkaistiin.

Poliittisten puolueiden siedettävä julisteen kärjekkyyttä

Juliste tehtiin koululla osana kaupungin yhdeksäsluokkalaisille tarkoitettua kulttuurikasvatusohjelmaa. Tehtävänantona oli laatia kantaa ottava juliste. Tuohon aikaan tammi-helmikuussa ajankohtaista olivat presidentinvaalit, joissa ehdolla olivat muun muassa Niinistö, Haavisto ja Huhtasaari.

Oppilaat olivat itse halunneet ottaa kantaa ajankohtaiseen aiheeseen, jollaisena he pitivät perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaa.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan kaupungin kulttuurikasvatusyksikkö ei menetellyt virheellisesti julisteen tehtävänannon ja ohjauksen kanssa.

– Ilmaisun- ja sananvapaus ovat kansainvälisten sopimusten mukaan myös lapselle ja oppilaalle kuuluvia oikeuksia. Oppilaiden julisteessa oli kärjekkyyttä, joka oli omiaan kirvoittamaan reaktioita, apulaisoikeuskansleri toteaa ratkaisussaan.

Hänen mukaansa julisteessa ei kuitenkaan ylitetty niitä rajoja, joita poliittisen puolueen ja sen johtajien voitiin edellyttää sietävän osana yhteiskunnallista keskustelua.

Julisteen tehtävänannon lisäksi apulaisoikeuskansleri pohti sen julkaisua Instagram-tilillä henkilötietojen luovuttamisen kannalta. Kuvassa näkyi kolmen oppilaan etunimet, ja julkaisusta ilmenivät lisäksi, millä luokalla oppilaat olivat.

Oppilailta oli kuitenkin erikseen kysytty suostumusta kuvan julkaisemiseen kulttuurikasvatusohjelman tilillä. Lisäksi tapahtuma-aikana tammi-helmikuussa 2018 voimassa olleessa Opetushallituksen ohjeistuksessa 15 vuotta täyttäneiden katsottiin voivan antaa suostumuksensa henkilötietojen käsittelyyn. Oppilaat olivat yhdeksäsluokkalaisia ja jo 15 vuotta täyttäneitä tai hyvin lähellä tuota ikää, apulaisoikeuskansleri toteaa.

Siten julkaisun kanssa ei menetelty lainvastaisesti tai muutenkaan virheellisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  2. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  3. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  4. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  5. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  6. Maalipaikoilla ei juhlittu - FC Lahti ja Honka vääntävät sarjapisteistä
  7. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  8. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  9. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  10. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  11. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  12. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  13. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  14. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta
  15. Lahtelaisen kirjailijan Pasi Pekkolan uusi romaani sivuaa #metoo-keskustelua – "Haluan itsekin olla osana sitä keskustelua kirjoittamalla"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.