Uuden-Seelannin joukot ovat saaneet noudettua kuusi ruumista purkautumisherkältä tulivuorelta

Ilmavoimien helikopteri palaamassa Whakatanen kentälle White Island -saarelta. LEHTIKUVA / AFP

STT

Uuden-Seelannin erikoisjoukot ovat saaneet kuljetettua kuusi ruumista pois White Island -saaren tulivuorelta, kertoo poliisi.

Joukot lähetettiin hakemaan kahdeksaa saarelle jäänyttä ruumista. Vielä ei ole varmaa, palaavatko pelastajat saarelle noutamaan vielä kahta ruumista.

Operaatio käynnistettiin siitä huolimatta, että tulivuoren arvellaan purkautuvan lähipäivinä uudelleen.

White Island -saarella oli purkauksen sattuessa maanantaina yhteensä 47 ihmistä, joista ainakin kuudentoista uskotaan kuolleen. Saarella olleiden joukossa oli sekä turisteja että oppaita.

Lisäksi lähes kolmekymmentä on sairaalahoidossa. Osa eloonjääneistä on kriittisessä tilassa, ja joidenkin vammat ovat niin vakavia, että uusiseelantilaiset lääkärit ovat arvioineet, että maahan pitäisi tuoda jopa 120 neliömetriä ihoa siirteitä varten.

Saarella olleet olivat Uudesta-Seelannista, Australiasta, Yhdysvalloista, Britanniasta, Kiinasta, Saksasta ja Malesiasta.

Arvaamaton ja haastava ympäristö

Poliisin edustajan Mike Bushin mukaan kahden noutamattoman ruumiin paikantaminen on käynnissä. Sukeltajat ovat myös tehneet etsintöjä läheisillä merialueilla sen jälkeen, kun tiistaina nähtiin ruumiin kelluvan meressä.

Helikopterit etsivät myös Pohjoissaaren koillisosassa sijaitsevan Bay of Plentyn alueella, eikä Bushin mukaan paluuta saarelle ole suljettu pois, kunhan olosuhteet muuttuvat turvallisemmiksi.

Saarelle lähetetyt joukot olivat räjähteitä hävittävän erikoisyksikön jäseniä, jotka lähtivät saarelle aamun koittaessa. Poliisin edustajan Mike Bushin mukaan ryhmä joutui tekemään töitä arvaamattomassa ja haastavassa ympäristössä.

Tällä erää saarelta haettujen ruumiiden sijainti saatiin selville lennokkien avulla. Kuusihenkinen ryhmä lähti hakemaan ruumiita tämän jälkeen hengitysapuvälineisiin ja täysiin suojapukuihin sonnustautuneena. Suojavarustus vaikeutti heidän liikkumistaan.

Mikäli saarella olisi tapahtunut uusi purkaus pelastajien ollessa siellä, olisi heidän henkeään uhannut magma, superkuumentunut höyry, tuhka sekä tulivuoren kraaterista äänen nopeuden ylittävällä vauhdilla tykinkuulan lailla lentävät kivet. Näistä vaaroista varoitteli pelastusoperaatiota edeltävänä päivänä vulkanologi Nico Fournier.

Tulivuori on maan aktiivisin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  2. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  3. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  4. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  5. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  6. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  7. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  8. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  9. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  10. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  11. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  12. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  13. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  14. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  15. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.