Bloombergin ja Financial Timesin lähteet: USA ja Kiina päässeet sopuun kauppaneuvotteluissa

Yhdysvaltain ja Kiinan liput hotellin ulkopuolella Pekingissä, Kiinassa. LEHTIKUVA/AFP

STT

Yhdysvallat ja Kiina ovat päässeet alustavasti sopuun kauppaneuvotteluissa, kertovat uutistoimisto Bloombergin ja talouslehti Financial Timesin lähteet.

Lähteiden mukaan presidentti Donald Trump on allekirjoittanut niin sanotun ensimmäisen vaiheen sopimuksen. Sopimuksen myötä Yhdysvallat ei asettaisikaan sunnuntaille aikataulutettuja uusia tuontitulleja kiinalaistuotteille. Maa on myös luvannut höllentää jo olemassa olevia tulleja. Lähteiden mukaan Kiina olisi puolestaan sitoutunut ostamaan entistä enemmän yhdysvaltalaisia maataloustuotteita ja kunnostautumaan tekijänoikeuksien suojelussa. Lisäksi molemmat sitoutuisivat siihen, etteivät manipuloisi valuuttaansa, mistä etenkin Kiinaa on syytetty.

Lähteiden mukaan sopimuksen ehdoista on sovittu, mutta lakiteksti on vielä muotoilematta. Valkoinen talo ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa.

Trump tviittasi aiemmin torstaina, että kauppasopu on lähellä syntymistä.

– Suuri sopimus Kiinan kanssa alkaa olla todella lähellä. He haluavat sitä, ja niin haluamme mekin, presidentti tviittasi ja sai optimismillaan osakekurssit nousuun.

Yhdysvallat ja Kiina kertoivat jo lokakuussa läpimurrosta kauppaneuvotteluissa, mutta sittemmin maat ovat hioneet sopimuksen yksityiskohtia. Ajoittain nokittelu on käynyt kiivaanakin, kun osapuolet ovat yrittäneet painostaa toisiaan myönnytyksiin.

Maailman kahden suurimman talousmahdin välisten neuvottelujen käänteitä on seurattu markkinoilla ja politiikassa tarkasti. Kauppasota sai alkunsa viime vuonna.

Jo yli kahden kuukauden ajan maat ovat sanoneet, että tulitauko yritetään saada aikaiseksi, mutta erimielisyyksiä on silti riittänyt. Markkinoilla lähdetiedot mahdollisesta sovusta otettiin myönteisesti vastaan. Esimerkiksi Aasian pörssit sulkivat plussalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuoneella kokoontunut vihreiden ministeriryhmä esitti ympäristövaateita syksyn budjettiriiheen ja kehui kaupungin ympäristötoimia –  sisäministeri Ohisalo: "Moni voisi ottaa oppia Lahdesta"
  2. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  3. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille - myös vasemmistoliitto olisi valmis irrottamaan Lahden peruspalvelut ”villiintyneestä yhtymästä”
  4. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa – TS: Turkuun Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajista monella koronatartunta
  5. Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa
  6. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  7. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja
  8. Tuore tutkimus: Moni nuori haluaisi itsenäistyä jo 18-vuotiaana, mutta aikataulu toteutuu harvoin – "Nuoria huolettavat etenkin rahaan liittyvät asiat"
  9. Kirja-arvio: Palkittu kirjoittajakolmikko punoo nolostumisen tunteen ympärille taidokkaan nuortenromaanin
  10. Ari Helmisen uutisanalyysi: EU tuo apua tulevaisuusinvestointeihin – Vanhasen kassakaapissa riskiskenaariot, joihin ei ole kaavaa
  11. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  12. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  13. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  14. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  15. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.