Sudanissa ex-presidentti al-Bashirille tuomio korruptiosta

Armeija syrjäytti al-Bashirin huhtikuussa kuukausia jatkuneiden levottomuuksien jälkeen. LEHTIKUVA/AFP

STT

Sudanin entinen presidentti Omar al-Bashir on saanut tuomion korruptiosta. Oikeus antoi 75-vuotiaalle al-Bashirille lauantaina kahden vuoden rangaistuksen, jonka tämä joutuu suorittamaan arestissa suljetussa laitoksessa.

Jutun tuomari muistutti, että Sudanin lain mukaan 70 vuotta täyttäneet eivät joudu varsinaiseen vankilaan.

Al-Bashir myönsi oikeudenkäynnissä ottaneensa vastaan 90 miljoonaa dollaria käteistä Saudi-Arabian kuninkaallisilta. Hän kuitenkin kiisti, että rahat olisivat päätyneet hänen yksityiseen käyttöönsä.

Al-Bashir aikoo lakimiehensä mukaan valittaa tuomiostaan.

Ex-presidentti on muutenkin määrä passittaa suorittamaan rangaistustaan vasta myöhemmin. Ensin oikeus käsittelee toisen al-Bashiria vastaan nostetun syytteen. Hänen epäillään määränneen mielenosoittajia surmattavaksi noin vuosi sitten.

Armeija syrjäytti al-Bashirin huhtikuussa kuukausia jatkuneiden levottomuuksien jälkeen.

Al-Bashir on saamassa myös kansainväliseltä rikostuomioistuimelta syytteet sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja kansanmurhasta roolistaan Darfurin alueen sodassa viime vuosikymmenellä.

Omar al-Bashir ehti johtaa Sudania vuodesta 1989, jolloin hän nousi valtaan vallankaappauksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Epävarmuus kiinteistöjen kohtalosta on "murhe ja päänvaiva" sote-uudistuksessa – osa kunnista antaa nyt tilojensa rapistua, osa investoi niihin kuin viimeistä päivää
  2. Tuoksuttomuus ja hyvä imeytyvyys ovat arvostettuja ominaisuuksia käsideseissä, joita koronakevät toi markkinoille jopa 200 uutta – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  3. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  4. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  5. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  6. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  7. Finnair lisää vain yksittäisiä lentoja matkustusrajoituksista vapautettuihin maihin
  8. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa
  9. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  10. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  11. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  12. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  13. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  14. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  15. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.