Presidentti Niinistö al-Holista: Lapsia tulee auttaa, turvallisuuskysymys selvitettävä perin pohjin

Presidentti Niinistö kommentoi al-Holin kysymystä myös eilen, tuolloin radiossa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilannetta tasavallan presidentin verkkosivuilla sunnuntai-iltana.

Niinistön mukaan kokonaiskuva lienee tällä hetkellä aika selvä: lapsia Suomen tulee auttaa.

– Oikeudellisesta velvoitteesta on näköjään esitetty eriäviä näkemyksiä, mutta yhtä kaikki; moraalinen velvollisuus on ilmiselvä, hän kirjoitti.

Sama velvoite ei presidentin mukaan ulotu äiteihin, vaikka Suomen kansalaisina heillä on oikeus konsulipalveluihin.

– Ongelma tulee, jos lapsen auttaminen estyy siksi, että tosiasialliseksi ehdoksi tulee äidin sisällyttäminen samaan apuun. Linjaus tästä on keskeinen, niin hallituksen päätöksessä kuin välikysymyksessä.

Niinistön mukaan hänen oma kantansa on hallituksen tiedossa, mutta hän ei lähde sillä vaikuttamaan parlamentin työhön.

Linja ei saa olla väljempi kuin verrokkimaissa

Niinistö korosti, että turvallisuuskysymys on syytä selvittää perin pohjin ja riippumatta siitä, miten nyt esillä oleva tilanne ratkeaa.

– Suomi ei saa päätyä tilanteeseen, jossa turvallisuusriskien kohtelu on lievempää ja lainsäädäntömme väljempää kuin verrokkimaissa, Niinistö kirjoittaa.

Hän muistutti, että monien Pohjoismaiden turvallisuutta lisäävät lait ovat hyvin tiukkoja.

Niinistö myös totesi, että muut Pohjoismaat ovat toistaiseksi tehneet enemmän kuin Suomi, esimerkiksi noutamalla orpoja ja sairaan lapsen pois leiriltä.

– Mutta samalla niistä on kuultu tiukkoja vastustavia kantoja muiden leirillä olevien auttamisesta.

Niinistö kommentoi asiaa vielä myöhemmin sunnuntaina omalla Twitter-tilillään:

– Kyse on tasapainosta. Jos olemme tänne tuomiseen muita sallivampia, meillä ei tule olla lisäksi vielä löysempää turvalainsäädäntöä. Esim. terroristijärjestöön kuuluminen tulisi olla rangaistavaa, presidentti tviittasi.

Verkkosivun kirjoituksessa Niinistö totesi, että syy siihen, miksei hän ole asettunut tukemaan hallituksen al-Hol-linjausta, on yksinkertaisen selvä:

– Linjausta ei ole, sen hallitus tekee vasta lähipäivinä.

Niinistön mukaan tilanne on moniulotteinen ja hallitus on selvästi ryhtynyt pohtimaan asiaa sen vaatimalla tavalla. Hän kertoi keskustelleensa sekä entisen pääministerin Antti Rinteen (sd.) että pääministeri Sanna Marinin (sd.) kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Kysyimme neljältä hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä vastustaneelta Lahden kaupungingallituksen jäseneltä, miksi he vastustivat hanketta – näin he vastasivat
  2. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  3. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa
  4. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  5. Asettuuko Juha Rehula ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi? "Kiinnostusta on ollut, mutta ihan muut asiat ratkaisevat ehdokkuuden"
  6. Radiomäellä järjestetään yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  7. Yle: Seitsemän pelaajaa ulkona Pelicansin harjoituksista lomautusten vuoksi
  8. Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja
  9. Lukijalta: Kouluilta vaaditut miljoonasäästöt ovat mahdottomuus
  10. Vesa Mäkäläinen näki mainoksen Orimattilan Hennasta moottoritietä ajellessaan, ja alueen katsastuksen jälkeen unelma omakotitalosta alkoi muuttua todeksi: "Viikonloppuna olisi tarkoitus jäädä yöksi ensimmäistä kertaa"
  11. Kahden auton peräänajo Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti
  12. THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa
  13. Lahdessa päästään jälleen maistelemaan käsityöläisoluita, Suuret Oluet – Pienet Panimot tuo viikonloppuna satamaan 13 panimoa
  14. Hilkka Kemppi pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi
  15. Hevonen putosi ojaan Jokimaalla – pelastusoperaatio kesti tunnin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.