Viron oikeistopopulistinen sisäministeri kyseenalaistaa Sanna Marinin pätevyyden – "Myyjätytöstä on tullut pääministeri"

Viron sisäministeri arvosteli kovasanaisesti Suomen pääministeri Marinia. Lehtikuva/AFP

STT

Viron oikeistopopulistista Ekre-puoluetta edustava sisäministeri Mart Helme on TRE-radiokanavan ohjelmassa kyseenalaistanut Suomen pääministerin Sanna Marinin (sd.) ja uuden hallituksen pätevyyden. Asiasta kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR.

Helme muisteli Vladimir Leninin sanoneen, että jokaisesta "keittiöpiiasta" voi tulla ministeri.

– Nyt näemme, kuinka myyjätytöstä on tullut pääministeri ja kuinka jostain katuaktivistista ja kouluttamattomasta henkilöstä on myös tullut hallituksen jäsen, Helme sanoi.

Haastattelussa Helme otti esille myös yli sadan vuoden takaiset tapahtumat Suomessa. Hänen mukaansa nyt voidaan itse asiassa jossain määrin nähdä punaisten historiallinen kosto valkoisille.

– Punaiset, joka halusivat likvidoida Suomen valtion (sisällissodassa 1918), ovat nyt tulleet valtaan ja yrittävät epätoivoisesti tehdä Suomesta europrovinssin, joka alueena voi kantaa Suomen tai Finlandin nimeä, Helme päätteli.

Suomessa asiasta kirjoitti muun muassa Ilta-Sanomat.

"Häpeä, että hallitus käyttäytyy tällä tavalla Suomea kohtaan"

Viron keskustapuoluetta edustavalla pääministerillä Jüri Rataksella näyttää olevan toisenlaisen käsitys Marinista ja tämän hallituksesta.

Facebook-sivullaan Ratas luonnehtii Suomea rakkaaksi ystäväksi ja liittolaiseksi, jonka kanssa kaikki Viron hallitukset ovat työskennelleet hyvin ja läheisesti.

– Tähän ei ole vaikuttanut se, mitkä demokraattiset puolueet ovat kummassakin maassa tällä hetkellä koalition jäseniä tai sen johdossa. Minulla on ollut hyvä yhteistyö Suomen kahden edellisen pääministerin kanssa. Lisäksi minulla on ollut hyvin myönteisiä ensikontakteja Suomen uuden pääministerin kanssa, Ratas kirjoittaa.

Europarlamentaarikko ja Viron entinen ulkoministeri Urmas Paet puolestaan sanoo Twitterissä Helmen vahingoittaneen vakavasti Viron suhteita yhteen Viron lähimmistä ystävistä .

– On häpeä, että hallitus käyttäytyy tällä tavalla Suomea kohtaan. Sisäministeri on vapautettava nopeasti, reformipuoluetta edustava Paet kirjoittaa.

Marin kuittasi olevansa ylpeä Suomesta

Pääministeri Marin kommentoi myöhemmin illalla Twitterissä olevansa tavattoman ylpeä Suomesta, jossa köyhän perheen lapsi voi kouluttautua pitkälle ja yltää elämässään moneen.

– Kaupan kassasta voi tulla vaikka pääministeri. Ilman duunareita ei Suomi selviäisi. Arvostan jokaisen työntekijän, ammatinharjoittajan ja yrittäjän työtä korkealle, Marin tviittasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.