MTV:n kysely: Antti Häkkänen on kokoomuksen piiripäättäjien suosikki seuraavaksi puheenjohtajaksi

Antti Häkkänen sai kyselyssä 37 prosentin kannatuksen puheenjohtajaksi ja ohitti niukasti Petteri Orpon. LEHTIKUVA/ Heikki Saukkomaa

STT

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok.) on kokoomuksen piiripäättäjien suosikki kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi, kertoo MTV Uutiset.

37 prosenttia MTV Uutisten teettämään kyselyyn vastanneista kokoomuksen piirihallitusten jäsenistä kannatti seuraavaksi puheenjohtajaksi Häkkästä. Hän ohitti niukasti nykyisen puheenjohtajan Petteri Orpon, jonka jatkokautta kannatti 34 prosenttia. Kolmantena kyselyssä oli kansanedustaja Elina Lepomäki 18 prosentilla. Muiden kannatus jäi alle 5 prosentin.

Liki puolet, 46 prosenttia, kyselyyn vastanneista piti toivottavana, että Orpo saa haastajan ensi kesän puoluekokouksessa. 38 prosenttia ei taas toivonut Orpolle haastajaa ja loput eivät osanneet sanoa.

Kyselyyn vastasi vajaat 160 ihmistä eli 60 prosenttia kokoomuksen piirihallitusten jäsenistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Selän kisojen toinen päivä, auringonpaistetta ja suomalaismenestystä - katso kuvat
  2. Opasteiden uupuminen kummastutti Salpausselän kisoihin suuntaavia ulkopaikkakuntalaisia: "Keskustassa oli pari opaskylttiä, mutta aika vähän kisat näkyvät kaupungin ulkopuolella"
  3. Iivo Niskanen oli jälleen perinteisen hiihtotavan valtias
  4. Kipeytyvätkö ranteesi helposti? Heikot ranteet ovat nykyihmisen vitsaus – katso fysioterapeutin vinkit ranteiden vahvistamiseen
  5. "Riidat ovat aina hankalia puolueille", sanoo tutkija – Siksi puoluejohdon pitäisi saada PS:n ja nuorisojärjestön "sotku siivottua äkkiä pois päiväjärjestyksestä"
  6. Tekninen vika ruuhkautti Salpausselän lipunmyynnin aamupäivällä, toimii nyt jo normaalisti
  7. "Kouvola-oikaisu olisi veronmaksajien näkökulmasta hirvittävän huono investointi" – Päijät-Hämeessä seurataan Kymenlaakson sisäistä raideriitelyä
  8. Rakenteilla ollut talo tuhoutui tulipalossa yöllä Lahdessa
  9. Pärmäkoski lykki kolmanneksi Salpausselällä lopun kompuroinnista huolimatta – peräti kahdeksan suomalaisnaista ylsi pisteille
  10. Turkin Erdoganin mukaan raja on auki – Kreikka kertoo estäneensä 4 000 siirtolaisen saapumisen maahan
  11. Herolalle ja Hirvoselle jäi kirittävää ladulla yli kaksi minuuttia
  12. Kierrätyspuistosta tulossa paha pala Hollolan ja Orimattilan päättäjille – Uhkana on joko äänestäjien raivo tai tärkeiden verotulojen menetys
  13. Lukijalta: Lanun puisto ja Kariniemi kuuluvat lahtelaisille, eivät pienelle asukasjoukolle
  14. Urheilun ja yrityselämän kerma kokoontui Lahdessa pohtimaan menestyksen reseptiä: "Kisapuistoon pitäisi saada ensin sähköt", murjaisi FC Lahden toimitusjohtaja
  15. Lulu Ranne: Huonon sisäilman uhrien oikeusturvaa on kehitettävä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.