Salpauksen opetusravintolassa tarjolla lähes kokonaan vegaaninen joululounas

Kulinaarissa on ensimmäistä kertaa tarjolla lähes vegaaninen joululounas. Kuvituskuva. Katja Luoma

Sohvi Auvinen

Koulutuskeskus Salpauksen opetusravintolassa Kulinaarissa tarjotaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa joululounas, jonka lähes kaikki ruokalajit ovat vegaanisia. Tämä tarkoittaa, että ruuat on valmistettu pääasiassa täysin ilman eläinperäisiä ainesosia.

Tarjolla on muun muassa porkkalaa, eli vegaanista kylmäsavulohta, kaurapalasalaattia, härkisruukkua ja vegaanisia joululaatikkoja. Tämän lisäksi tarjolla on ilmastoystävällistä järvikalaa.

Lounaan valmistavat ja tarjoilevat Salpauksen ravintola- ja catering-alan opiskelijat. Sen on suunnitellut Lahden kaupungin ympäristökasvattaja Satu Kaarla yhdessä ravintola- ja catering-alan opiskelijoiden ja opettajien kanssa.

Vegaaninen joululounas on osa kansainvälisen ympäristöjärjestön WWF:n Luonto lautasella -koulukiertuetta. Kiertueella paneudutaan ruoantuotannon ympäristövaikutuksiin, ja se on suunnattu yläkouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.