Kuivuus päättyi, syksyn sateet ovat nostaneet vedenpintoja

Ely-keskuksen mukaan myös Kalkkistenkosken virtaama on kasvanut. Katja Luoma

Kari Anttinen

Syksyn ja alkutalven sateet ovat parantaneet suurten järvien vesitilannetta pitkään jatkuneen kuivuuden jälkeen, kertoo Hämeen ely-keskus. Vedenkorkeudet ovat useimmissa järvissä ajankohdan keskitason tuntumassa tai sen yläpuolella.

Päijänteen pinta on noussut ajankohdan mediaanitasolle. Nousua kertyy ely-keskuksen arvion mukaan vuodenvaihteeseen mennessä todennäköisimmin 10-20 senttimetriä. Sateiden ja lämpötilojen lisäksi juoksutuspäätökset vaikuttavat asiaan.

Päijänteen nousun myötä juoksutusta on lisätty ja myös Kalkkistenkosken virtaama on kasvanut. Säännöstelypatoa avataan mahdollisesti joulukuussa hieman lisää.

Kymijoen virtaaman ennustetaan edelleen hiukan kasvavan joulukuussa. Marraskuun sademäärä Päijänteen valuma-alueella oli noin 100 millimetriä, lähes kaksinkertainen pitkän aikavälin keskiarvoon nähden.

Myös pienempien järvien vedenpinnat ovat Päijät-Hämeessä lähellä ajankohdan tavanomaisia tasoja.

Pohjavettä riittää

Pohjaveden pinnat ovat kääntyneet Hämeessä nousuun. Pohjaveden pinnat laskivat toukokuusta lähtien, mutta loka-marraskuun runsaiden sateiden ansiosta pohjavesivarastot ovat taas päässeet täyttymään.

Esimerkiksi Lammin Tullinkankaan pohjaveden seuranta-asemalla vedenpinnat ovat nousseet lokakuun alusta lähtien noin 50 senttimetriä. Ne ovat tällä hetkellä noin 10 senttimetriä ajankohdan keskimääräisen tason yläpuolella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koulut alkavat ensi viikolla: Orimattilassa turvavälit toteutuvat "kohtuullisesti" ja Hollolassa vältetään ylimääräistä hysteriaa 
  2. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  3. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  4. Kalkkisten koulu lakkautuskohteena Asikkalassa – "Varmaan tilannetta joudutaan oikeasti miettimään, koska etäisyys Vääksyyn on suhteellisen pitkä"
  5. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä
  6. 27-vuotias Outi Lähde ei ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa ketään kohtaan mutta harrastaa silti seksiä – "Minulle on tärkeää, että kumppanini nauttii ja itse saan huomiota ja läheisyyttä"
  7. Iivo Niskanen jättää sprinttihiihdot suosiolla erikoismiehille ensi talven hiihdon MM-kilpailuissa – ei kuitenkaan halua jättää menestystä "vain yhden kortin varaan"
  8. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  9. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  10. Päivi Piiraisen Esalainen: Haittaako, jos lahnaa tai haapaa ei tunnista?
  11. Pääkirjoitus: Maskisuositus on hyvä päivittää vaativammaksi
  12. Syyttäjä hakee United Brotherhoodin johtajaksi epäillylle miehelle tuomiota jengipykälällä - lue yön uutiskooste
  13. FC Lahti ja FC Honka väänsivät maalittoman tasapelin – ”Tulta, kiimaa ja tunnetta täytyy kaivaa lisää”
  14. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  15. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.