Kuusikauppa on "aikaistunut hirmuisesti" – Tuula Jakola osti täydellisen kuusen hintaa kysymättä Lahdessa

Jouluaattoon on vielä yli viikko, mutta innokkaimmat ovat jo käyneet hyvissä ajoin joulukuusiostoksilla. Hollolalaisen Juhlapuu oy:n päällikkötonttu Olli Ojala kertoo havainneensa, että joulukuusia hankitaan nykyään paljon aiemmin kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten.