Viisivuotiaasta lahtelaistytöstä esikoiskirjailija - katso video, jossa hän esittää säveltämänsä laulun

Loviisa Itäpää on innokas lukija. Hän on lukenut jo kaksisataasivuisen Puluboin ja Ponin kirjan. Lisäksi hän pitää Lasse-Maijan etsivätoimisto -dekkareista ja Supermarsuista. Mirja Hussain

Janne Urpunen

Harva esikoiskirjailija nukkuu vielä äitinsä ja isänsä välissä. Näin lahtelainen Loviisa Itäpää kuitenkin tekee. Hän on nimittäin viisivuotias ja pelkää pimeää.

Itäpään parikymmensivuinen esikoisteos Viisi pupua ja vikkelä koiranpentu julkaistiin perjantaina. Kirja kertoo rohkeasta Wili-pupusta, joka pelastaa Tassu-koiran kiipelistä ja ystävystyy tämän kanssa.

Kirjan sankarin esikuva on kääpiöluppakorvakani Wili, Itäpään perheen silmäterä, jonka sankaruus ei näy päälle. Lössykkä on entinen estekani, joka ei pitänyt esteiden ylittämisestä. Entinen omistaja ei halunnut siksi pitää sitä.

- Loviisa alkoi kirjoittaa kirjaa tietokoneella kahdella sormella heinäkuussa ja valmista tuli syyskuussa, kustannustoimittajana toiminut äiti Satu Itäpää sanoo.

Äiti auttoi kirjailijaa muun muassa keksimään adjektiiveja sekä lisäsi alkukirjaimet ja pani välimerkit paikoilleen. Kirjailija vastasi myös kirjan kuvituksesta.

- Aluksi haimme netistä kuvia, mutta kun kuviin ei ollut käyttöoikeuksia, kirjaa ei olisi voinut myydä. Loviisa piirsi ja maalasi lopulta kuvat itse, kun halusi, että kirjaa myydään.

Lisäksi hän sävelsi kirjaa varten laulun.

Katso videolta, kuinka Loviisa Itäpää esittää kirjaa varten säveltämänsä laulun.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut