Kuusikymppiset naiset liikkuvat miehiä enemmän – Tutkijan mukaan kotityö voi selittää osan erosta

Tutkimuksen mukaan naisilla ei ollut eroa työ- ja vapaapäivien aktiivisuuden määrässä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

STT

Kuusikymppiset naiset liikkuvat samanikäisiä miehiä enemmän sekä töissä että vapaa-ajalla, selviää tuoreesta Turun yliopiston tutkimuksesta.

– Sukupuolten väliset erot työpäivinä voivat osittain selittyä naisten ja miesten erilaisilla työnkuvilla ja naisten suuremmalla työmatkoihin liittyvällä aktiivisuudella. Lisäksi tämän ikäpolven naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin miehet, ja näihin liittyvät kädenliikkeet ovat sellaisia, jotka ranteessa pidettävä liikemittari hyvin tunnistaa, sanoo erikoistutkija Anna Pulakka Turun yliopiston tiedotteessa.

Naisilla ei ollut eroa työ- ja vapaapäivien aktiivisuuden määrässä. Miehet sen sijaan olivat aktiivisempia vapaapäivinä kuin työpäivinä.

Tutkimustiedot perustuvat 878 kuntatyöntekijästä kerättyyn tietoon. He käyttivät liikemittaria työ- ja vapaapäivinä vähintään neljä vuorokautta. Tutkittavien keski-ikä oli 62,4 vuotta.

Tuloksissa näkyi kaksi piikkiä

Ammattiryhmien väliset erot olivat odotetusti suuria työpäivinä, koska osa tekee ruumiillista työtä ja osa istumatyötä. Tutkijoiden mukaan yllättävää oli kuitenkin se, että vapaapäivinä ammattiryhmien välillä ei ollut eroa liikkumisessa. Kyselytutkimusten mukaan nimittäin vapaa-ajan liikuntaharrastaminen on yleisempää ylemmissä ammattiryhmissä.

Aktiivisuudessa näkyi työpäivinä kaksi piikkiä, aamulla kello 6–8 ja iltapäivällä kello 16–18. Tutkimus osoittikin, että työhön ja työmatkoihin liittyvä aktiivisuus muodostaa suuren osan päivittäisestä aktiivisuudesta ainakin ikääntyvillä työtekijöillä.

– Olisikin tärkeää, että aktiivista kulkemista työpaikoille tuettaisiin ja siihen kannustettaisiin nykyistä enemmän. Lisäksi istumapainotteista työtä tekeviä työntekijöitä ja erityisesti miehiä tulisi rohkaista lisäämään aktiivisuutta työpäivään esimerkiksi käyttämällä portaita hissin sijaan ja tauottamalla istumista jaloittelutauoilla, sanoo FIREA-tutkimuksen johtaja, dosentti Sari Stenholm tiedotteessa.

Tutkimustulokset olivat osa Turun yliopiston FIREA-tutkimusta (Finnish Retirement and Aging), jonka päätarkoituksena on selvittää elintavoissa, terveydessä ja toimintakyvyssä tapahtuvia muutoksia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä eläkkeellesiirtymisiässä.

Tutkimus on julkaistu Occupational & Environmental Medicine -lehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  2. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta sujui Lahdessa maltillisesti – "Ehkä rajoitukset jonkin verran rauhoittavat"
  3. SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento
  4. Ilpo Kaikkonen julkaisi kahden vuoden tauon jälkeen uuden biisin, Tuhat tarinaa kertoo Nastolan Aurinkolinnasta
  5. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  6. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  7. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  8. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  9. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  10. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  11. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella
  12. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  13. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  14. Villähteen Korin jatsit pienentyy ja siirtyy sisätiloihin
  15. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.