Katso dramaattiset kuvat tuhoutuneelta Herralan sahalta

Krista Koivisto

Herralan saha Hollolassa tuhoutui rajussa tulipalossa alkuviikosta. Puunsahauslinjan palosta aiheutui arviolta miljoonien eurojen vahingot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  2. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  3. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  4. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  5. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  6. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  7. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  8. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  9. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  10. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta
  11. Hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyrityksen kohtalo selvillä tällä viikolla – Lahden kaupunginhallituksen äänestyksestä tulossa tiukka
  12. THL:n koronasovellus otetaan koekäyttöön huomenna
  13. Hollolan valtuutetuista moni asettumassa ehdolle kuntavaaleissa, suurin osa miettii kuitenkin vielä - katso listaus
  14. Otteluruuhkassa leikitään pelaajien terveydellä, FC Lahti aloittaa uuden härkäviikon FC Hongan isäntänä
  15. Millaisia majoituspalveluita tarjoaa Heinolaan suunniteltu matkailukohde Kupari ja Pilli? Uusien yritysten toiminimille on monia sääntöjä, mutta sananmuunnoksia ei pidetä silmällä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.