Teatteriarvio: Puolensa piti valita Lahdessa sisällissodan aikana - Aino-puistossa näytellään aidoilla tapahtumapaikoilla

Ainopuiston teatterin punaisia. Sisällissota aihevalintana ei ole perinteistä kesäteatteria.

Anne Honkanen

Ainopuiston teatteri

Punaiset ruusukkeet

Ainopuiston teatterista lähtiessä tietää kokeneensa jotain todella harvinaista. Kevään 1918 tapahtumista Lahdessa kertova näytelmä näytellään niillä mailla, joilla sen kuvaamia tapahtumia on käyty. Historia ja sen muovaamat ihmiskohtalot jäävät pohdituttamaan mieltä. Tällaistako meitä edeltävä sukupolvet ovat kokeneet tässä kaupungissa?

Sisällissota aihevalintana ei ole perinteistä kesäteatteria. On hienoa, että Lahden seudulla on tänä kesänä tehty muitakin rohkeita irtiottoja (Heinola, Laukes) kaikkein perinteisimmästä kesäteatterista. Molemmille suunnille, perinteiselle ja uudistuvalle, löytyy varmasti kannattajansa.

Timo Taulon käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä kertoo kuudesta naisesta, jotka ottavat osaa sisällissotaan punaisten puolella. Tarinassa korostetaan puolen ottamista, mutta näytelmä itsessään onnistuu silti olemaan ottamatta puolta. Molempia osapuolia, punaisia ja valkoisia, ymmärretään yhtä lailla.

Historiantulkinnassa korostuu näkemys siitä, kuinka köyhyys ja sosiaalinen paine ajoivat ihmisiä punaisten puolelle ideologiaa enemmän. Pehtoorin punaisen tyttären ja kauppiaan valkoisen pojan rakkaustarinassa sodan osapuolten vastakkainasettelu näyttäytyy dramaattisella tavalla.

Musiikki ja laulut rikkoivat sopivasti realismia, eikä esitys tuntunut historian kuvitukselta. Menneet tapahtumat ovat mielenkiintoisia ja ne voivat viedä mennessään, mutta nyt oli muistettu, että ollaan tekemässä teatteria eikä historiankirjoitusta. Käsiohjelmassa tietoa oli sitten sitäkin enemmän.

Sekä aikuiset että lapsinäyttelijät tekivät hienoa työtä. Lotilan koulun oppilailla, joita oli mukana paljon, oli näytelmässä tärkeitä tehtäviä. Aikuisista esille nousivat esimerkiksi pehtoorin tytärtä vivahteikkaasti tulkinnut Henna Määttänen ja tämän rakastettu Iisakki, Kim Ruuska. Myös Kristiina Lankin upeaa lauluääntä olisi kuunnellut enemmän.

Pientä harmia tuottivat ongelmat äänentoistossa pitkin matkaa. Ainopuiston teatteri esiintyy Aino-puistossa, ja taustalla kohisee liikenne Lahdenkatua pitkin. Äänet on tämän vuoksi vahvistettu, mutta siitä huolimatta repliikkejä jäi kuulumatta. Se ei kuitenkaan haitannut tarinan seuraamista vaikka saattoi vaikuttaa joidenkin nyanssien ymmärtämiseen.

Erikoismaininta on annettava vielä väliaikatarjoilusta, joka oli näytelmän tyylin mukainen - ei itsepalvelua vaan valmiiksi katettu serviisi Historiallisen museon salongissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  2. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  3. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  4. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  5. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  6. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  7. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  8. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  9. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  10. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  11. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  12. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  13. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  14. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta
  15. Lahtelaisen kirjailijan Pasi Pekkolan uusi romaani sivuaa #metoo-keskustelua – "Haluan itsekin olla osana sitä keskustelua kirjoittamalla"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.