Kirja-arvio: Novelleja maanpaosta ja traumasta - juurettomien ihmisten vaellus leimaa chileläisen Roberto Bolañon fiktiouniversumia

Roberto Bolañon novelleissa ihmiset tarvitsevat toisiaan ja samalla tietävät menettävänsä toisensa lopullisesti. Basso Cannarsa

Vesa Rantama

Roberto BolañoPuhelinkeskustelujaSuom. Einari Aaltonen.

Hyvän kirjallisuuden taustalla on monesti pahoja asioita. Kirjallisen tuotannon saattaa käynnistää trauma, kokemus, joka tekee todellisuudesta selittämättömän ja puhkoo rikki aiemmat varmuudet.

Chileläisen Roberto Bolañon (1953-2003) viimeisen kymmenen elinvuotensa aikana kirjoittama laaja fiktiotuotanto kiertää tapahtumaa, joka on traumaattinen paitsi Bolañolle henkilökohtaisesti, myös kansainväliselle vasemmistolle. CIA:n tukema Augusto Pinochetin sotilaallinen vallankaappaus vuonna 1973 oli aikanaan Yhdysvaltain imperialismiksi kutsutun politiikan kyyninen näytös, joka säteilee monin tavoin tähänkin päivään.

Meksikossa asunut Bolaño palasi tuolloin Chileen tukemaan Salvador Allenden sosialistista reformia, mutta päätyikin terroristiepäiltynä Pinochetin joukkojen ylläpitämään vankilaan. Bolaño on kertonut vartijana toimineiden vanhojen koulukavereidensa pelastaneen hänet kahdeksan päivän jälkeen.

Puhelinkeskusteluja-novellikokoelmassa kirjailijan alter egolle Arturo Belanolle sattuva tapaus kerrotaan näiden vartijoiden dialogissa vuosikymmenten jälkeen: ”(S)en kuin olisin tähdännyt ja ampunut kuulan kalloon, olen tarkka ampuja, hämärässäkin. Sen jälkeen olisin voinut keksiä millaisen selityksen tahansa. En tietenkään tehnyt sitä.

- Et tietenkään. Me emme tee sellaista.

- Ei, me emme tee sellaista.”

Kokemus on vastaava kirjailijaa ja tuotantoa leimaava kuin Dostojevskin kuuluisa armahdus hirttolavalla. Se on lähtölaukaus maaniseen tahtiin laajenevalle fiktiouniversumille, jossa juurettomat ihmiset vaeltavat kuin aaveet pikkukaupungista ja ihmissuhteesta toiseen kuin heillä olisi salaisuus, jota eivät paljasta edes itselleen.

Useimmissa novelleissa esiintyvä Belano ei edes omista puhelinta, vaan vaeltaa kadun yli puhelinkoppiin soittamaan syöpäsairaalle entiselle rakastetulleen tai ufoihin hurahtaneelle runoilijakollegalleen.

Nykylukijalle ainoastaan tarinoiden miljöö on vanhentunut, ja sekin vain edukseen. Etäisyyden kohina on myös meidän merenalaisissa verkkokaapeleissamme ja tietoliikennesatelliiteissamme, mutta kirjallisuudelle riittävät puhelinlangat. Tuon kohinan läpi Bolaño kirjoittaa ihmisistä, jotka tarvitsevat toisiaan, mutta samalla tietävät menettäneensä toisensa lopullisesti.

Bolaño on Thomas Bernhardin, Clarice Lispectorin ja W.G. Sebaldin ohella niitä harvoja kirjallisuuden moderneja klassikoita, joiden tuotantoa suomennetaan kattavasti.

Kääntäjä Einari Aaltonen on tehnyt kuudesta suomennoksesta neljä, joista valitettavasti tämä erinomainen ensimmäinen lyhytproosavalikoima on huolimattominta jälkeä. Ehkä edellinen työ, mammuttimainen uuvutti kääntäjänsä, mikä on sääli: vaikka Bolaño kirjoitti suuria romaaneita, on hän jopa parhaimmillaan lyhytproosan parissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.