Kirja-arvio: Eija Hetekivi Olssonin luokkakuvaus on vaikuttavaa mutta rujoudessaan hetkittäin kuluttavaa luettavaa

Eija Hetekivi Olssonin romaanit ovat saaneet useita kirjallisuuspalkintoja Ruotsissa. Ola Kjelbye

Pasi Huttunen

Eija Hetekivi OlssonMiira

Suomalaistaustaisen ruotsalaiskirjailijan Eija Hetekivi Olssonin kuvaus luokkayhteiskunnasta on suoraviivaisen tehokas. Romaanin päähenkilön, ruotsinsuomalaisen maahanmuuttajan Miiran elämässä etenemistä ei estä ainoastaan rahan vähäisyys. Betonilähiön maailma ei vain kohtaa rivitalojen, kahviloiden ja kauluspaitojen maailmaa.

on suoraa jatkoa Hetekivi Olssonin (s. 1973) omasta lapsuudesta ja nuoruudesta ammentavalle esikoisromaanille (2013). Tarinaan on kenties helpompi päästä sisään, jos on lukenut edellisen romaanin. Hetekivi Olsson tarjoilee kuitenkin tarvittavat tiedot kirjan lomassa, joten voi hyvin tarttua esikoista lukematta.

Miiran tarina jatkuu yläasteen lopusta eteenpäin leimahtelevine rakkauksineen, risaisen elämän haurastamine haaveineen ja rajuine takaiskuineen. Työelämä avaa ovia ja suunnitelmissa siintävät koulutus ja sosiaalinen nousu. Samalla työ turhauttaa: "Elää epävarmuudessa ja sietää rahapaniikkia ja stressiä. Käyttäytyä kurinalaisesti ja totella silloinkin kun se ei ollut mahdollista, suorittaa yksitoikkoisia, alipalkattuja työtehtäviä (...), ottaa itseään niskasta kiinni ja olla kiitollinen."

Hetekivi Olssonin luokkakuvaus ei säälittele eikä kuvaa henkilöitään uhreina. Miira luovii, seikkailee ja harhailee aktiivisena toimijana siinä rakenteiden ja kulttuuristen käytäntöjen viidakossa, joka 1980- ja 90-lukujen taitteen Göteborg nuorelle työväenluokkaiselle suomalaisnaiselle romaanin kerronnassa on. Luokka-asema on seinä, joka Miiran täytyy murtaa muuttumatta itse "päättäjäpuolen snobiksi".

Tarina kerrotaan Miiran näkökulmasta, hänen kielellään ja tavallaan käsitteellistää asioita, mutta luettavuus säilyy. Romaani on siinä mielessä outo, että se pitää vetovoimansa herkeämättä, vaikka draaman kaari on lattea. Tapahtumilla ei ole hierarkiaa, joten vaikka koko ajan tapahtuu paljon, soljuu moni asia ohi sen kummemmin koskettamatta.

Lukija saa löytää omat tarttumapintansa, eikä Hetekivi Olsson asettele niitä valmiiksi. on kuin työväenluokkainen saippuaooppera ilman vaivaannuttavaa melodraamaa. Naturalistinen rujous ja ajoittainen riipaiseva synkkyys käyvät välillä voimille, mutta se lienee tarkoituskin.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut