Johanna Parikka Altenstedtin kirjoittama Flóra Bartha Paasonen – Vaiettu tarina kuuluu eittämättä tämän syksyn mielenkiintoisimpien sota-aikoihin liittyvien teosten joukkoon. Kirja täydentää Mannerheimin tiedustelupäälliköstä Aladar Paasosesta jo aikaisemmin ilmestyneissä teoksissa luotua kuvaa.
Teos tuo esiin Yhdysvalloissa asuvan unkarilaissyntyisen 95-vuotiaan lesken elämäntarinan sellaisena, kuin hän sen itse kokee. Mitään varsinaisia suuri paljastuksia lesken Vaiettu tarina ei tuo, mutta useita tarkennuksia ja korjauksiakin Paasosesta aikaisemmin esitettyihin näkemyksiin.
Parikka Altenstedt on koonnut teoksen USA:ssa tekemiensä Flóra Paasosen haastattelujen ja hänellä olevan kirjallisen aineiston pohjalta. Parikka Altenstedtin valinta kirjoittajaksi on ollut Flóra Paasoselle itsestäänselvyys, koska hän oli tutustunut toimittaja-kirjailijaan Stella Polaris -teoksen kirjoittamisen aikoihin.
Kirjoittajalla on ollut käytössä paljon julkaisemattomia kirjeitä, joista välittyy perheen arkeen liittyviä tapahtumia.
Erityisen mielenkiintoisia ovat Flóra Paasosen kuvaukset ajalta 1938–40, jolloin Paasonen palveli presidentti Kyösti Kallion adjutanttina. Tämä oli vaihe, jolloin vasta-avioitunut nuoripari asui presidentinlinnassa. Tässä vaiheessa alkoi Flóra-rouvan ystävystyi Kaisa ja Kyösti Kallion ja heidän perheensä kanssa. Kirjassa on julkaistu monia Flóra Paasosen Kaisa Kalliolle lähettämiä kirjeitä, joista välittyy kuvaa sota-ajasta.
Kun Flóra Paasonen lähti joulukuussa 1940 synnyttämään esikoistaan Ruotsiin, kirjeenvaihto jatkui. Hän kirjoitti vielä synnytystä edeltävänä päivänä 27. tammikuuta rouva Kalliolle kuulumisia. Ote kirjeestä osoittaa, miten tulevaisuus askarrutti jatkuvasti mieltä.:
"Puhun jo vähän ruotsiakin. Mieheni siis jää Pariisiin. Mutta kun en tiennyt sitä, kun läksi Geneveen, otti liian vähän tavaraa, esimerkiksi ei muuta takkia kuin sadetakin. Tietysti on vilustunut ja yskii nytkin koko ajan. Jos hän jää niin kauan, minä matkustan Pariisiin ja sieltä vasta Unkariin. Mutta mitä on silloin mahdollista, emme voi tietää."
Flóra Paasonen tuo kirjassa esille myös Kyösti Kallion kuoleman Helsingin rautatieasemalla 19. joulukuuta 1940, kun hän oli lähtemässä presidentin tehtävistä luopumisen jälkeen kohti Nivalaa.
Hän toistaa kirjassa Aladar Paasosen esittämän kuvauksen tapahtumasta: "Olin varta vasten seurannut hänen (Kallion) takanaan, ja kun hän kaatui, onnistuin vastaanottamaan hänet syliini ja käteni tunsivat hänen sydämensä viimeisen kourahtelun."
Jatkosodan päätyttyä Aladar Paasosen elämässä alkoi maanpakolaisvaihe, jolloin hänen piti koko ajan olla varuillaan. Tästä kerrotaan kirjassa luvussa Pakolaiselämää, joka alkaa lyhyen ytimekkäästi:
"Molotov vaati sodan päätyttyä Aladár Paasosta sotaoikeuteen, joten tämän oli mentävä maan alle. Radiotiedustelupäällikkö Reino Hallamaa ja Päämajan tiedustelupäällikkö Paasonen piileskelivät ensin Pellossa Lapissa. Sitten oli aika lähteä maasta. Niinpä Aladár pyysi erokirjan Mannerheimiltä ja lähti Ruotsin kautta kohti Ranskaa, jossa hänellä oli ystäviä."
Teoksessa on julkaistu kokonaisuudessaan Mannerheimin erokirje. Siinä hän kuvailee Paasosta taitavaksi sotilaspedagogiksi ja luennoitsijaksi, joka hallitsee useita kieliä. Kiitosta saavat myös hänen arvostelu- ja organisaatiokykynsä sekä johtamistaitonsa. Ylipäällikkö arvosti myös Paasosta sotilasdiplomaattina ja erityisen suurena Venäjän asiatuntijana. Kiitosta sai myös Paasosen toiminta aseiden ja kaluston hankkijana Pariisissa välirauhan aikana.
Jonkin verran uutta tietoa tarjoaa luku Kylmä sota alkaa. Siinä on kuvattu, miten Stella Polaris -operaation pääsuunnittelija Paasonen ja toteuttaja Reino Hallamaa siirtyivät väärennetyillä passeilla Ranskaan mukanaan jokunen kultaharkko. Hallamaan siirtymien tapahtui lokakuussa 1945 ja Paasosen vähän myöhemmin salanimellä tohtori Bartha.
Paljon on ollut esillä, mihin Stella Polariksen tiedustelutietojen myynnistä saadut rahat katosivat. Asiaa sivutaan tässäkin teoksessa, mutta varsin pintapuolisesti. Mitään aivan uutta ja ratkaiseva tietoa ei asiaan tule.
Kirjassa kerrotaan, että Aládar Paasosen synkimmätkin aavistukset Stella Polariksesta kävivät toteen. Hallamaan käytännössä johtama operaatio muuttui jupakaksi, jossa kukaan ei enää kontrolloinut henkilökuntaa. Lopulta ketään Stella Polaris -operaatioon osallistuneita ei syytetty eikä tuomittu. Kaikki operaatioon osallistujat vapautettiin juridisesti vastuuta jo vuonna 1951.
Sodan jälkeen Paasosen elämä jatkui maanpaossa. Perhe asui yli 30 eri paikkakunnalla useissa eri maissa, kunnes päätyi lopulta Yhdysvaltoihin. Flóra Paasonen muistelee perheen kannalta seesteiseksi aikaa 1940-luvun lopulta Mannerheimin kuolemaan 1951, jolloin koko perhe Flóra-äiti, Aladar-isä sekä lapset Henry, Tuulikki ja Aino asuivat Sveitsissä, kun Paasonen oli avustamassa siellä Mannerheimin muistelmien kirjoittamisessa.
Sekin kirjasta selviää, että koko kirjoitustyön kustansi Mannerheimin Sveitsin-vuosien "sielunystävä" kreivitär Gertrud von Arco-Valley, omaa sukua Wallenberg.