Anttilanmäen koulu päätymässä ruotsinkielisen koulun käyttöön

Anttilanmäen koulu on siirtymässä ruotsinkielisen koulun käyttöön. Vesa Tapiola

Vili Uuskallio

Lahden Anttilanmäen koulurakennus on näillä näkymässä päätymässä ruotsinkielisille säätiöille, joiden tarkoituksena on kunnostaa talo ja vuokrata tilat kaupungille ruotsinkielisen koulun käyttöön.

Koulurakennuksen myynti pysyi valtuustossa käytyjen äänestysten jälkeen kaupungin ensi vuoden talousarviossa.

SDP ja perussuomalaiset tekivät kilpailevat muutosehdotukset Anttilanmäen koulua koskevista lisäselvityksistä. Molemmat ryhmät katsoivat, että ennen mahdollista myyntiä valtuustoon olisi tuotava maaliskuussa tietoa myynnin vaikutuksista muun muassa talouteen ja opetukseen.

SDP:n muutosesitys eteni äänestykseen kaupunginhallituksen esitystä vastaan, mutta kaatui lukemin 62-33, 7 tyhjää. Merja Vahter (kok.) piti hyvänä, että yksityinen taho on valmis tekemään Anttilanmäellä 8 miljoonan euron remontin, johon kaupungilla ei ole varaa. Koulurakennuksen myyntiä puolusti myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.).

Peruskorjauksen tarpeessa olevassa Anttilanmäen koulussa on nyt Lotilan koulun ykkös- ja kakkosluokkalaisia.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran mukaan Anttilanmäki ei pienuutensa vuoksi ole koulurakennuksena ihanteellinen. Vuokrasta käydään vielä neuvotteluita.

- Jos säätiöt ovat valmiita ratkaisuihin, jotka ovat sivistystoimelle kelvollisia, sitten asia etenee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. 1.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 32 - "Sairaalahoitojaksot vaihdelleet muutamasta päivästä useampaan viikkoon"
  2. Hartolan Cafe Rantapuisto yrityssaneeraukseen
  3. Lahden keskustaan ilmaisparkkeja ravintoloiden noutoruoan hakijoille – "Toivotaan, että vähän edes auttaisi"
  4. Saunarakennus tulessa – pelastajat ajoivat matkalla ojaan
  5. Verenpainetutkija Teemu Niiranen, 40, on löytänyt uusia selittäviä tekijöitä kansantaudin kehittymiseen, ja se voi johtaa entistä tehokkaamman lääkkeen syntyyn – "Verenpainepuolelle ei ole tullut yhtään uutta merkittävää lääkettä sitten 1990-luvun"
  6. Näppis: Rajat sitten kiinni myös toisinpäin. Asikkalalaiset saavat jäädä omalle puolelleen.
  7. ESS:n lukijat osallistuvat nallehaasteeseen – katso kuvat hauskoista pehmoleluista ikkunoissa
  8. Hämeen poliisi etsii anastetuksi epäillyn aggregaatin omistajaa
  9. Lahden kaupunki harkitsee lomautuksia koronatilanteen takia – "Tärkeää, että valtio kompensoi täysimääräisesti kaikki menolisäykset"
  10. LSL siirtyy reiteillään lauantain aikatauluihin ensi viikosta lähtien – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta
  11. Tutkimus valottaa karua totuutta alle kouluikäisten lasten liikunnan tilasta – "Tulokset saattavat kertoa siitä, että liikunta ei ole riittävän monipuolista kehittämään motorisia taitoja"
  12. Haluatko pidentää elinikääsi liikunnalla? Näin monta askelta tulisi ottaa päivittäin
  13. Eläkkeet ja tuet tulossa maksuun, asiakkaiden toivotaan välttävän pankkikonttoreissa asiointia jos mahdollista
  14. ESS 50 vuotta sitten 1.4.1970: Vakaumus ja vakava uutinen
  15. Mikael Hoikkalan Esalainen: Tänään on aprillipäivä, mutta nyt ei ole aika kurlata kuravedellä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.