Parveketurma: Levy ei iskukokeissa kestänyt sitä kuormaa, jonka sen olisi pitänyt kestää

Onnettomuustalon parvekkeet ovat olleet käyttökiellossa kesäkuusta lähtien. Kai Sinervo

Mikko Kivelä

Lahden Päijänteenkadulla kesäkuussa sattuneen parvekeonnettomuuden tutkinta on loppusuoralla. Onnettomuustutkintakeskuksen (OTK) mukaan parvekkeen kuitusementtilevy oli alareunastaan heikentynyt merkittävästi, sillä se on säänvaihteluille alttiina.

Tutkimus osoitti, että pinnoitettunakin eli maalattuna kuitusementtilevy imee vettä.

OTK testasi samassa talossa useita parvekelevyjä jalalla painamalla. Osa levyistä oli testissä todella heikkoja, kertoo johtava tutkija Kai Valonen.

Tutkijoiden päätelmä on, että uutena levyt ovat olleet tasalaatuisia ja ne ovat kestäneet rakennusmääräysten mukaisen, 30 kiloa vastaavan kuorman.

Kyseenalaista sen sijaan on, ovatko levyt alun alkaenkaan olleet iskunkestäviä. Iskunkestävyydelle ei ole vaatimuksia.

Tutkijat ovat käyneet tutustumassa joihinkin vertailuparvekkeisiin. Joissakin parvekkeissa on poikkiputki, joka estää parvekkeelta putoamisen.

Rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen määräämä parvekkeitten käyttökielto on edelleen voimassa.

OTK:n raportti suosituksineen valmistuu arviolta tammikuun lopulla.

Nainen menehtyi, kun parvekkeen verhouslevy hajosi ja hän putosi maahan.

Myös poliisi tutkii onnettomuutta. Esitutkinta on vielä kesken.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti haluaa selvittää hyvinvointiyhtymän yhteisyrityspäätöksen juridisen pohjan – "On vaikeaa ajatella, että vastuullinen kaupunki heittelisi kapuloita rattaisiin"
  2. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  3. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  4. Koulu käyntiin liikenneturvallisuustempauksella Lahden Launeella – tapahtuma on myös tärkeä muistutus tielläliikkujille
  5. Päivystysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  6. Spedemäinen keksintö yritykseltä, joka toimi myös Nastolassa - suojavisiiri ja lippalakki samassa
  7. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  10. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  11. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  12. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  13. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  14. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  15. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.