Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Kaupungin suurimpiin kuuluva yritys Kera Group avasi terassitehtaan Orimattilassa

Orimattilan suurimpiin kuuluva yritys Kera Group on laajentanut tuotantotilojaan Orivillen alueella.

Uusi 2 000 neliömetrin halli pitää sisällään raaka-ainevaraston, tuotantotilan, välituotevaraston ja konttorin. Halli koneineen tuli maksamaan noin 2,8 miljoonaa euroa, josta suurin osa oli rakennuksen osuutta.

- Työnimenä oli uusi terassitehdas, mutta oikeastaan tämä oli lasi- ja alumiinituotannon modernisointi, kertoi toimitusjohtaja Seppo Nieminen avajaistilaisuudessa keskiviikkona.

Kera Group on rakennusalan tuotteita valmistava yritys. Päätuotteita ovat kattoikkunat ja savunpoistoluukut. Valikoimiin kuuluvat myös valokatteet, lasiterassit ja akryylivalaisimet.

Niemisen perheen omistama konserni työllistää Suomessa ja ulkomailla yhteensä noin 130 henkeä. Liikevaihto ylittää 22 miljoonaa euroa.