Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

"Lahden ja Nastolan liitoksesta seurannut jotain hyvääkin"

Vuosi sitten voimaan astunut Lahden ja Nastolan kuntaliitos kohtasi vastustusta Nastolan nauhataajaman molemmissa päissä. Uudenkylän kyläyhdistyksen puheenjohtajan Heli Kukkosen mielestä kunnan olisi kannattanut ”kitkutella” itsenäisenä.

- En ollut liitoksen kannalla ollenkaan. Vuoden perusteella ei vielä osaa sanoa, miten tulee käymään. Sen mitä olen kuullut, ihmiset eivät ole tyytyväisiä.

Kukkonen on huolissaan esimerkiksi Nastolan vuodeosaston tilanteesta. Uusi hyvinvointiyhtymä on ollut aikeissa lakkauttaa vuodeosaston, vaikka yhdistymissopimuksessa sen todetaan säilyvän.

- Linnunlaulun palvelutaloon on hirveä jono, hän huomauttaa.

Uudenkylän opetus päätettiin jo vanhan Nastolan aikana keskittää Rakokiveen, kun uusi koulu lähivuosina valmistuu.

- Tänne pitäisi panostaa enemmän. Täytyy vain toivoa, että kylät pystyisivät pitämään toimintaa aktiivisena.

Uudessakylässä kyläyhdistyksen toiminta loppuu vuoden lopussa ja yhdistyy seurantaloa pyörittävään Uusikylän Salpaan.

- Yhdistyksiä pyörittävät samat ihmiset. Luultavasti nimi vaihtuu. Siitä päätetään tammikuussa, Kukkonen ennakoi.

On liitoksesta koitunut Kukkosen mukaan jotain hyvääkin.

- Itse käyn erityisliikunnassa, jonka tunnit lisääntyivät Nastolassa. Nyt niitä on melkein joka päivä. Nastolan aluejohtokunnalta on saatu tukea tapahtumiin. Se on hyvä asia.

Myös maaseudun elävöittämishankkeesta on ollut apua.

- Sylvöjärvelle tehtiin laituri talkoilla. Aluejohtokunnalta saatiin rahaa, mukana oli 30 talkoolaista.

Myös Villähteen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Sallmén kertoo olleensa itsenäisen Nastolan kannalla.

- Vuosi on tietysti aika lyhyt aika sanoa, mikä todellisuus on. Yksi negatiivinen asia on, että osa vuokrista on noussut. Esimerkiksi joulumarkkinoihin on käytetty Erstan koulun tiloja.

Kyläyhdistys isännöi Erstan vanhaa puukoulua, jossa järjestetään jumppia ja musiikki-iltoja.

- Jos toiminta vanhalla koululla saa jatkua, eivätkä vuokrat nouse kohtuuttomasti, sitten meillä on kaikki hyvin.

Erstan koulun läheisyyteen on rakennettu liikuntapaikka. Alueita on siistitty ja uimarantaa ollaan kehittämässä.

- Kaikki ei ole pelkästään negatiivista, Sallmén myöntää.