Arvio: Nastolan Pisarateatterin Naisten saunaa vaivaa tapahtumien puute

Ilkka Kuosmanen

Pisarateatteri

Naisten sauna

Viimeisten joukossa avasi Nastolakin vihdoin kesäteatterikautensa, kun Pisarateatteri toi viime viikonloppuna ensi-iltaan Naisten sauna -näytelmänsä taidekeskus Taarastissa.

Kun lähtökohtana on naisten saunailta ja käsikirjoitus miehistä tekoa, sitä voisi kuvitella näkevänsä hauskankin jutun. Ties vaikka syttyisi sota sukupuolten välille!

Valitettavasti Ilkka Kylävaaran kirjoittama Naisten sauna ei onnistu vastaamaan näihin odotuksiin. Rennoista tunnelmista alkava näytelmä kääntyy katkeraksi tilitykseksi, jonka tarkoituksena tuntuu olevan lähinnä käsikirjoittajan henkilökohtaisten kaunojen purkaminen.

Kylävaaran naiskuva on nimittäin umpisynkkä. Näytelmän kaikki viisi naista ovat enemmän tai vähemmän miestenvihaajia (tai sellaiseksi oppimassa), mikä antaa ymmärtää, että käsikirjoittajalla on itsellään jotakin hampaankolossa naisia kohtaan.

Toisaalta se näytelmän ainoa mieskin on melkoinen niljake, joten lopputuloksena on esitys, jossa kaikki vihaavat kaikkia. Että hauskaa kesäiltaa vain.

Väinö Weckströmin ohjaaman näytelmän perusongelma on kuitenkin se, että siinä ei tapahdu oikeastaan mitään. Ei synny kohtaamisia, ei hedelmällisiä väärinkäsityksiä, ei oikeastaan edes sellaista tilannekomiikkaa, joka jaksaisi luonnonkauniissa maisemassa naurattaa.

Tekstivetoisen draaman suuri käänne on olevinaan se, että Coitio Oy:n viiden naisen saunaseuraan on yksi naisista tilannut nuhjuisen miesstripparin, joka haluaa välttämättä antaa naisille viihdettä koko rahan edestä. Myös ”lisäpalveluita” erehtyy yksi naisista kokeilemaan.

Tähän tuttiritariin saavat sitten elämän kolhimat naarasleijonat purkaa antipatioitaan. Lopulta ollaan siinä tilanteessa, että miespolo istuu tuoliin köytettynä, ja roisit siskot vetävät saunan lauteilla lisää lientä naamariinsa.

Kylävaaralla on ilmeisesti varmaa tietoa siitä, että naiset puhuvat saunassa erityisesti miehistä ja alapääasioista, sillä he haluavat olla ”kovia jätkiä”.

Niinpä näytelmä herkuttelee rivouksilla ja kaksimielisyyksillä, jotka olivat käsikirjoituksen syntyaikoina (1993) ehkä kovinkin kohauttavia. Nyt ne tuntuvat lähinnä vaivaannuttavan huonolta huumorilta.

Dramaturgian latteudesta johtuen tarinan hahmoihin ei muodostu kunnon kosketuspintaa, vaikka taustoihin on ripoteltu jos jonkinlaista koukkua.

Henkilöohjaukseen Weckström on saanut kyllä mukavasti eloa, sillä ulkoaluennan makua ei näyttelemisessä ole. Näin tapahtumaköyhä teksti vaatisi kuitenkin lavalle huippuammattilaisia noustakseen edes jonkinlaiseen lentoon.

Niin ja näytelmän lopetus - se on täysin ufo, todellinen antikliimaksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut