Leipäjonot ovat pidentyneet, kertovat ruoka-avun tarjoajat – "Mukana on ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat tipahtaneet yhteiskunnan verkoista"

Hurstin Laupeudentyö järjesti jouluaattona myös perinteisen yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlan Helsingin Messukeskuksessa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT

Leipäjonot ovat pidentyneet eri puolilla Suomea. STT:n haastattelemat ruoka-avun tarjoajat kertovat syyksi muun muassa hallituksen räätälöimän aktiivimallin, joka leikkaa työttömyyskorvauksia, jos työtön ei onnistu täyttämään aktiivisuusehtoaan esimerkiksi tekemällä satunnaisia työkeikkoja.

Esimerkiksi Helsingin Kalliossa ruokaa jakavan Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön ruokajonoissa on joka kerta 2 800–3 200 avun tarvitsijaa, kertoo toimintaa pyörittävä Heikki Hursti. Hänen mukaansa määrä on muutama sata enemmän kuin viime vuonna.

Hurstin Laupeudentyö järjesti jouluaattona myös perinteisen yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlan Helsingin Messukeskuksessa. Kaikille avoimessa juhlassa oli jouluruokaa tarjolla 1 600:lle.

Suurin osa ruuasta oli saatu lahjoituksina yrityksiltä, ja tarjoiluista vastasivat vapaaehtoiset.

– On ollut ennätysmäärä vapaaehtoisia tekemässä juhlaa juhlaksi, lähemmäs 200 ihmistä. Saatiin nopeasti pöydät ja kaikki laitettua, Hursti sanoi. Hän kertoi, että päivällä väkeä virtasi koko ajan lisää.

Yksi joulujuhlan vieraista oli Mia Nyman, joka saapui paikalle ensimmäistä kertaa juhlissa vuosia käyneen ystävänsä pyytämänä.

– Onhan täällä aika hyvät juhlat. Onhan tämä kiva, että vähävaraisille on tällaisia juhlia järjestetty, Nyman kertoi STT:lle paikan päältä.

Myllypurossa jyrkkää kasvua

Helsingin Myllypurossa ruuanhakijamäärä on kasvanut vielä Hurstin ruokajonoja jyrkemmin.

– Tänä vuonna meillä on ollut 265 000 käyntiä, kun viime vuonna määrä oli noin 160 000, kertoo Myllypuron elintarvikeavun elintarvikejakelusta vastaava Sinikka Backman.

Myös Suomen Punaisen Ristin Oulun-osaston puheenjohtaja Laila Vainio vahvistaa ruuanhakijoiden määrän lisääntyneen osaston ruuanjakelupisteellä Toppila-Centerissä. Hänen mukaansa esimerkiksi myöhästyneille ei aina edes riitä ruokaa jaettavaksi.

Ruoka-avun hakijoiden joukossa on paljon eläkeläisiä, pitkäaikaistyöttömiä ja lapsiperheitä. Backmanin mukaan hakijoissa on näkynyt vuosi vuodelta nuorempia ihmisiä, ja hakijat muodostavat läpileikkauksen koko yhteiskuntaan.

Samaa sanoo Vainiokin.

– Mukana on ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat tipahtaneet yhteiskunnan verkoista.

Rahoitus melko vakaalla pohjalla

Ruoka-avun tarjoajilla on välillä ollut vaikeuksia rahoittaa toimintaansa, mutta tällä hetkellä toiminnan jatko näyttää melko vakaalta. Vainio tosin kuvailee Oulun-toiminnan rahoitusta minimaaliseksi.

– Toimimme vapaaehtoispohjalta ja jaamme hävikkiruokaa. Ruokalahjoitukset ovat vähentyneet, kun ruokahävikki tiedostetaan paremmin ja siihen kiinnitetään enemmän huomiota.

Helsingissä kaupungin tuki pitää ruuanjakelun toiminnassa. Myllypuron toimintaan kaupunki on antanut ensi vuodeksi 230 000 euroa, mikä on 50 000 enemmän kuin tänä vuonna. Hursti odottaa vielä kaupungin vahvistusta 130 000 euron tuelle Helsinginkadun-toimipisteen vuokriin.

– Pystytään varmaan ensi vuosi hyvin toimimaan.

Hursti kiittelee myös lahjoittajia, jotka tulivat apuun viime keväänä, kun rahatilanne oli vaikeampi. Silloin lahjoituksia jakeli yksityisten ihmisten ja yritysten lisäksi myös Helsingissä keikkaillut Metallica-yhtye.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  2. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen valvoo nyt Lahden ja tapahtumateollisuuden etuja – joidenkin mielestä Timonen petaa jo pormestarimallin jälkeistä aikaa, mutta asiassa on toinen puoli
  3. Sateet ovat saaneet etanat ja kotilot liikkeelle – erotatko haitallisen tappajaetanan harmittomasta ukkoetanasta?
  4. Syyttäjä vaatii United Brotherhood -käräjillä parillekymmenelle syytetylle kovempia rangaistuksia rikollisryhmään kuulumisen takia
  5. Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  6. Osa koirista säikkyy pyöriä ja rullasuksia – "Kevyen liikenteen väylällä koiran kannattaa kulkea aina pientareen puolella"
  7. Pelicansin hymyilevä päävalmentaja Tommi Niemelä osaa olla tarvittaessa tiukka ja joskus vähän veemäinenkin
  8. Kunnan historian suurin hankintapäätös toteutui Asikkalassa – "Kuokka isketään maahan elokuussa"
  9. USU-gallup: Puolet kiristäisi ajamisen verotusta – etenkin miehet haluavat uuden auton nykyistä halvemmalla
  10. Metsän taidenäyttely puhuu kävijöilleen – "Ihmiset olisivat onnellisempia, jos jokainen viettäisi puoli tuntia päivittäin metsässä"
  11. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  12. Pääkirjoitus: Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön voitava puuttua
  13. Marjaana Laholan Esalainen: Kolme vuotta sitten Lahteen haluttiin lihamukipatsas, mutta parempaa olisi mölkkymarkkinointi
  14. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  15. Putulan kylässä kirjataivas on levittäytynyt navetanparvelle – kirjastossa lainat merkitään kortille eikä palautuksia valvota

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.