Paavi toivoo rauhaa Jemeniin ja Syyriaan – ja kaikkialle

Perinteisessä urbi et orbi -puheessaan paavi toivoi tulitauon Jemenissä tuovan viimein lopun sodalle. Kuva: Lehtikuva/AFP

STT

Paavi Franciscus käytti tämän vuoden joulupuheensa toivoen rauhaa konfliktialueille, kuten Syyriaan ja Jemeniin. Perinteisessä urbi et orbi -puheessaan paavi toivoi tulitauon Jemenissä tuovan viimein lopun sodalle, joka on tappanut noin 10 000 ihmistä ja ajanut 14 miljoonaa jemeniläistä nälänhädän partaalle.

– Hyvän joulun toivotukseni on toive veljeydestä, paavi lausui noin 50 000:lle Vatikaaniin kerääntyneelle kuulijalleen.

Paavi otti esille myös Syyrian ja penäsi kansainväliseltä yhteisöltä päättäväistä työtä poliittisen ratkaisun löytämiseksi. Hän sanoi haluavansa Syyriasta lähteneiden voivan palata koteihinsa ja elää rauhassa.

Lisäksi paavi toivoi uusia rauhanneuvotteluita Israelin ja palestiinalaisten välille.

Aiemmin jouluyön messussaan Franciscus tuomitsi nykyisen kulutusyhteiskunnan ja ihmiskunnan kyltymättömän ahneuden ja kehotti ihmisiä keskittymään enemmän antamiseen. Paavin mukaan useille ihmisille nykyään elämän tarkoitus on omistamisessa ja loputtomassa aineellisten asioiden haalimisessa.

– Kyltymätön ahneus leimaa koko ihmishistoriaa. Tälläkin hetkellä muutamat syövät yltäkylläisiä aterioita, kun samaan aikaan liian moni joutuu pärjäämään ilman jokapäiväistä leipäänsä, paavi sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  2. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  3. Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää
  4. 3.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Epidemiatilanne edelleen rauhallinen, uusia tartuntoja ei ole todettu
  5. Korkea katto ja uusi sisäänkäynti, Lahden kaupungintalon sisäpiha halutaan avoimeksi kohtaamispaikaksi
  6. Lahdelle jää joukkoliikennetuista vain murusia
  7. Hämeen kauppakamarin kyselyn mukaan koronakriisi iski yritysten liikevaihtoon: "Konkurssiriski on noussut"
  8. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  9. Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"
  10. Nelostien pullonkaula katoaa: Hartolan-Oravakivensalmen osuus sai rahoituksen hallituksen lisätalousarvioesityksessä
  11. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin
  12. Kiistelty laki hidasautoista voi vielä kaatua – "Useita muutoksia tarvitaan, jos ratkaisu yleensä löydetään"
  13. Rikoksilla oireilevia nuoria pitää auttaa jo vankilassaoloaikana – "Me emme tuomitse tai ylenkatso"
  14. Huuhkaja-kapteenilta tiukka kannanotto: "USA, mitä v*ttua?"
  15. Satu Jaatinen kirjoitti tietokirjan kuninkaallisista – "On kiehtovaa, kun joku ihminen voi tietää sukunsa tarinan tuhat vuotta taaksepäin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.