Kolme pesäpallomailamiestä vankilaan - uhri oli eroamassa autoja harrastavasta Crew 88 -kerhosta

Mikko Kivelä

Väkivallalla tehostettu erorahan vaatiminen harrastuskerhosta eroavalta lahtelaismieheltä toi tekijöille kovat rangaistukset.

Syyttäjä vaati tekijöille rangaistusta törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeän kiristyksen yrityksestä.

Uhri oli eroamassa autoja harrastavasta Crew 88 -kerhosta. Häneltä vaadittiin 1 000 euron erorahaa sekä 300 euron sakkoa "sähläämisestä".

Uhri oli viime syyskuussa kutsuttu erään nuorenparin kiinteistölle, jonne vastaajatkin tulivat. Nämä ottivat miehen kiinni, pahoinpitelivät häntä ja ottivat häneltä omaisuutta, pakottivat autoon ja veivät sidottuna tallitilaan. Siellä hänet sidottiin tuoliin ja häntä pahoinpideltiin nyrkein, pesäpallomailalla ja kaasuttamalla kasvoille pippurisumutetta.

Pahoinpitelyn jälkeen mies vietiin koukkaamalla Vierumäen kautta Karistoon. Sieltä hän käveli kotiinsa Liipolaan.

Erorahan eräpäivänä vastaajat etsivät jälleen miestä. Hän oli ilmoittanut poliisille, joka otti epäillyt kiinni.

Käräjäoikeuden mielestä ensimmäisessä osateossa ei ollut kyse törkeästä ryöstöstä vaan pahoinpitelystä.

Oikeus tuomitsi Max Mikael Laakson, Jasper Henrikki Pietilän ja Jan Erik Välimäen neljästä rikoksesta 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. He ovat olleet kiinni otosta lähtien vangittuna. Oikeus päästi heidät vapaaksi.

Muut vastaajat tuomittiin 2 vuoden sekä 1 vuoden ja 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Oikeus velvoitti heidät yhteisvastuullisesti maksamaan uhrille erilaisia korvauksia noin 5 500 euroa.

Tekijät ovat syntyneet 1977-1990.

Pariskunnasta, joka oli kutsunut miehen kotiinsa, syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätökset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hyvinvointiyhtymän yhtymäkokous: puheenjohtajaa ei taaskaan saatu valittua, turvavälit unohtuivat
  2. Kauppakeskus Trion K-Supermarket suljetaan - "Asiakkaat eivät löytäneet kellarikerrokseen"
  3. 25.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeen viimeisin varmistettu tartunta viiden päivän takaa
  4. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  5. Maastopalo levisi noin hehtaarin alueelle Orimattilassa
  6. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  7. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  8. Miten olisi roskapihdit ulkoilukaveriksi? Lahden Ankkuri halutaan pitää yhdessä siistinä
  9. Keskusta torjuu kokoomuksen ehdotuksen lentojen ostopalveluista: "Vaikuttaa poliittiselta operaatiolta"
  10. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  11. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  12. Kesä tuo muutoksia Hämeen poliisin lupapalveluihin ja Heinolan poliisiaseman aukioloaikoihin
  13. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  14. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  15. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.