Luhdan kansainvälinen kasvu jatkui - markkinointipanokset nakersivat kannattavuutta

Luhta on viime vuosina ostanut ja perustanut myymälöitä. Toimitusjohtaja Vesa Luhtanen on kohtalaisen tyytyväinen viime vuoden kehitykseen omissa myymälöissä, vaikka vaatekaupan kehitys kokonaisuutensa oli kotimassa melko vaisua. Sami Lettojärvi

Kalle Puttonen

Luhta-konsernin myynti kasvoi viime vuonna kaksi prosenttia 247 miljoonaan euroon.

Liikevoitto aleni edellisvuoden 16,8 miljoonasta 12,6 miljoonaan euroon.

- Olemme lisänneet merkittävästi markkinointipanostuksiamme, jotka heikensivät kannattavuuttamme viime vuonna. Tulevaisuuteen panostaminen sekä markkinointipanostuksia kasvattamalla että investoimalla varastojen tehokkuuteen ovat meille 110-juhlavuoden pääteemoja, toteaa toimitusjohtaja Vesa Luhtanen.

Lahtelaiskonsernin myynti kasvoi kaikilla vientimarkkinoilla. Paras kehitys oli Saksassa, jossa aukesi myös oma myymälä.

- Vuoden alussa Rostockissa avatun myymälän kiinnostus, myynti ja kävijämäärät ylittivät kaikki odotukset.

Myynti vähittäismyymälöissä kotimaassa kasvoi kuusi prosenttia.

Kotimaisten omien kauppaketjujen Luhta Brand Store, Aleksi 13, Top Sport ja Your Face kehittäminen toi Luhtasen mukaan tulosta, ja panostukset jatkuvat.

Venäjällä toimi vuoden lopussa 28 myymälää ja tälle vuodelle on suunniteltu kahdeksan avausta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Iskulauseet kaikuivat Lahden torilla – lähes sata ihmistä osallistui Black Lives Matter -mielenosoitukseen, katso kuvakooste
  2. Matti Pietiläisen uutisanalyysi: Aluksi vaikutti, että erostaan ilmoittanut Katri Kulmuni valitsee lyhyen marssin, sitten hän kommentoi erikoisesti puheenjohtajuutensa jatkoa
  3. Hartwall loi jälleen oluen, jolla se osallistuu yhdessä paikallisten yrittäjien ja olutta ostavan kansan kanssa kotijärven suojeluun: tavoitteena istuttaa Vesijärveen mittava määrä petokaloja
  4. Kuorma-auto suistui tieltä Lahdessa – kuljettaja pakeni paikalta
  5. Myyvin vastus on heti kauden avauksessa vastassa, mutta ottaako FC Lahti yleisöä sisään? – "Odotamme linjausta ministeritasolta"
  6. Hallituksen tuoreet sote-linjaukset julki – "Nyt nähdään, että Päijät-Häme on edelläkävijä, muualla tulee kiire uudistuksille"
  7. 16-vuotias iittiläispoika nousi vastarintaan yöpäivystyksen lopettamisen vuoksi – Eetu Koskinen keräsi adressiin yli 1 200 allekirjoitusta
  8. Poliisi etsii lahtelaisessa kauppakeskuksessa sattuneen puukotuksen tekijää
  9. Autoilijat ovat tuskastuneet jatkuviin muutostöihin Lahden Renkomäessä – Uudenmaankadun urakka on myöhässä 1,5 vuotta: "Käytännössä meillä meni koko orkesteri uusiksi", sanoo urakoitsija
  10. Veikkausliigan otteluohjelma julkistettiin – FC Lahden kausi alkaa herkkupalalla kotikentällä
  11. Aku Louhimies aloittelee uutta elokuvaa
  12. 5.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Ei uusia varmistettuja koronatartuntoja, taudista parantuneita nyt tasan sata
  13. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  14. Hartolan oma maskotti Kustaa Karhu sai näköisveistoksen – kuninkaallinen nalle palaa julkisuuteen, kun koronarajoitukset poistuvat
  15. Yle: Ano Turtiainen ei aio hakea takaisin perussuomalaisten ryhmään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 4.6.2020
  2. Poliisi etsii lahtelaisessa kauppakeskuksessa sattuneen puukotuksen tekijää
  3. Fingerpori 5.6.2020
  4. Omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Orimattilassa
  5. Lahden torilla järjestetään illalla Black Lives Matter -mielenosoitus
  6. Millamari Uotilan Esalainen: Mankeli vaihtui sähköpyörään, eikä paluuta vanhaan ole – harjukaupungissa jos jossain sähköpyörä näyttää kyntensä
  7. Katri Kulmunin shokkiero jättää keskustalle kaksi vuorokautta aikaa valita uuden valtiovarainministerin
  8. 5.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Ei uusia varmistettuja koronatartuntoja, taudista parantuneita nyt tasan sata
  9. Autoilijat ovat tuskastuneet jatkuviin muutostöihin Lahden Renkomäessä – Uudenmaankadun urakka on myöhässä 1,5 vuotta: "Käytännössä meillä meni koko orkesteri uusiksi", sanoo urakoitsija
  10. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  11. Hartwall loi jälleen oluen, jolla se osallistuu yhdessä paikallisten yrittäjien ja olutta ostavan kansan kanssa kotijärven suojeluun: tavoitteena istuttaa Vesijärveen mittava määrä petokaloja
  12. Veikkausliigan otteluohjelma julkistettiin – FC Lahden kausi alkaa herkkupalalla kotikentällä
  13. Hallituksen tuoreet sote-linjaukset julki – "Nyt nähdään, että Päijät-Häme on edelläkävijä, muualla tulee kiire uudistuksille"
  14. Päihtyneet kuskit jäivät kiinni kahdesti samana päivänä Päijät-Hämeessä – autossa ei ollut tuulilasia
  15. Pääkirjoitus: Keskustan hermo kiristyy, totuuden hetki syksyn budjettiriihessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.