Kaupunkiviljelijän kesä on yllätyksiä täynnä - "Basilika kasvoi viime kesänä varmaan metrin korkuiseksi"

Emma Komppa odottaa kesää, sillä hän saa silloin noukittua salaattitarpeet suoraan keittiön ikkunan alta. Naapuri Hanna Kaitila on kaupunkiviljelyn konkari. Katja Luoma

Piia Kujala

Onnelantiellä Lahden keskustan kupeessa asuva Emma Komppa laittoi viime kesänä ensimmäisen kerran oman yrttimaan. Se sijaitsee kätevästi asunnon keittiönikkunan alla.

- Yrtit, ruohosipulit ja muut salaattitarpeet sai käytännössä poimittua suoraan maasta lautaselle, sanoo Komppa.

Oman ruoan kasvattaminen jatkuu tulevana kesänä.

- Saa nähdä, mitä mullasta tänä vuonna nousee. Minulla on erityisen suuret odotukset basilikalle, se kasvoi viime kesänä varmaan metrin korkuiseksi, Komppa kertoo.

Kompan kanssa samassa talossa asuva Hanna Kaitila kertoo kasvattaneensa syötävää omaan pöytään jo lapsesta asti.

- Isoäitini on superviherpeukalo. Saan edelleen häneltä valmiiksi kasvatettuja tomaatintaimia, hän naurahtaa.

Kaitila kasvattaa tomaatin lisäksi muun muassa yrttejä, sipulikasveja ja kurpitsaa. Hän kokeilee tänä kesänä ensimmäistä kertaa perunan kasvattamista ämpärissä.

- Jos kokeilu onnistuu, uutta perunaa pitäisi olla ruokapöydässä juhannuksena. Olen tosin käyttänyt uuniperunalajiketta, joten on täysi arvoitus, miltä uudet perunat näyttävät.

Naapurukset Emma Komppa (vas.) ja Hanna Kaitila kasvattavat Onnelantiellä sijaitsevan pienkerrostalon pihalla monenlaista syötävää. Kaitila aikoo kokeilla perunan kasvattamista ämpärissä. "Käytän tätä uuniperunalajiketta, joten on täysi arvoitus, miltä uudet perunat näyttävät", hän kertoo. Katja Luoma

Kaitila on viherpeukalo henkeen ja vereen. Onnelantielle pienkerrostaloon muuttaminen oli hänelle onnenpotku myös siinä mielessä, että kasvien parvekeviljely vaihtui ulkona tapahtuvaan kaupunkiviljelyyn.

- Tällainen piha tarjoaa lähes rajattomasti mahdollisuuksia. Salainen haaveeni olisi saada pihalle vielä joskus pieni kasvihuone. Sen voisi rakentaa vaikka vanhoista ikkunalaseista, Kaitila suunnittelee.

Hän suosittelee urbaanin viljelyn kokeilemista kaikille kaupunkilaisille, joita aihepiiri kiinnostaa.

- Parvekeviljely on tosi mukavaa, ja se palkitsee nopeasti. Erityisesti yrttien viljeleminen parvekkeella on helppoa. Jos parveke on vielä lasitettu, sen paremmat olosuhteet viljelylle on.

Naapuruksia harmittaa oikeastaan vain yksi asia: etanat. Ne söivät viime kesänä Kaitilan kasvattaman salaattisadon lähes kokonaan.

Etanoita on jo tänäkin keväänä ilmestynyt pihalle, vaikka sää on ollut poikkeuksellisen kylmä.

- Toistaiseksi niitä on näkynyt vain murto-osa siitä, mitä viime vuonna samaan aikaan. Toivottavasti kylmyys on verottanut vieraslajikantaa, Kaitila sanoo.

Hän on torjunut etanoita muun muassa kahvinporoilla ja hienonnetuilla kananmunankuorilla. Poroja ja kuorirouhetta levitetään kasvatuslaatikoiden reunojen ulkopuolelle, jotta etanat eivät kiipeä kasvien joukkoon.

Kaitila laski viime vuonna, että muutaman neliömetrin kokoisella viljelyalueella oli tuhansia kotiloita.

- Olisi hienoa, jos esimerkiksi kaupungin ympäristötoimi jakaisi tietoa siitä, miten etanoita kannattaa torjua. Sen verran osaan neuvoa muita, että etanoita kannatta alkaa torjua jo nyt. Yksi etana voi poikia kesän aikana tuhat poikasta, Kaitila kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sammutustyö Lahden Meisselikadulla jatkuu, savusta ei enää ole vaaraa
  2. Ilkka Kuosmasen näkökulma: Konstit on monet, kun kirjastot etsivät itselleen uusia asiakkaita
  3. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  4. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  5. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  6. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  7. Odotus päättyy ja hyllyjen välit aukeavat, kun Lahden kirjastot avataan
  8. Hoitajajärjestöt hyväksyivät kunta-alan tessin – neuvottelutuloksessa hoitoalalle oma sote-sopimus
  9. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – kytöpesäkkeiden sammutustyöt jatkuvat mahdollisesti vielä perjantainakin
  10. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  11. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  12. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  13. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  14. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  15. Lasten pihaparlamentti Lahden Villähteellä antoi arvionsa entiselle bussitehtaalle oppimisympäristönä – kun kiipeilytelineet uupuvat, heitellään vaikka hiekkaa ja leikitään peiliä joka päivä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.