Teatteriarvio: Vastustamaton kertomus joukkoon sulautumisesta

Tavallisuuden aaveessa melankolisia hahmoja esittävät Antti Heikkinen, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Laura Birn sekä kuvasta puuttuva Elina Knihtilä. Pate Pesonius

Millamari Uotila

Q-teatteri

Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta

Jos tavallisuus olisi väri, se olisi juuri sellainen, miltä Tavallisuuden aave näyttää ensi katsomalta: beige, vaaleanharmaa ja hailakan roosa. Harvoin tällaisen värimaailman edessä on niin myyty kuin tiistaina Tampereen Teatterin katsomoon istuessani olin.

Saara Turusen kirjoittama ja ohjaama Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta on kollaasinomainen kertomus siitä, mitä tavallisuus on. Se on perinteiden kunnioitusta. Se on tavallisia jouluja ja tavallisia häitä, näkymätöntä yhteenkuuluvuutta ja näkyvää ulos sulkemista, mykkyyttä ja yksinäisyyttä.

Tavallisuuden aave on monella tapaa vastustamaton näytelmä. Turunen on taitava kertomaan yksityiskohdilla paljon. Irrallisista kohtauksista rakentuvassa normi-Suomen kuvassa on koko ajan läsnä jotakin tuttua ja tunnistettavaa ja samaan aikaan täysin surrealistista.

Ensi kuulemalta idea suomalaisen mykkyyden kuvauksesta tuntuu loppuun kalutulta, mutta Tavallisuuden aaveella on uutta sanottavaa. Kun natsimaisen tervehdyksen kyseenalaistajasta tehdäänkin sekunneissa anteeksiannon saaja, ollaan tiukasti asian ytimessä.

Elina Knihtilä, Laura Birn, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen luovat taitavasti melankolisia, epäröiviä, vaivaantuvia ja itkun ja naurun rajalla keikkuvia hahmoja, jotka elävät nimettöminä sitkeää elämäänsä perheissä, kouluissa, parisuhteissa ja baareissa. Laura Birnin varovaisesta suuriksi liikkeiksi kasvava villi tanssi on yksi näytelmän kiistattomista kohokohdista.

Tavallisuuden aave kutittelee perinnetietoisuutta Jääkärinmarssilla ja vapautuu sen kahleista Daft ­Punkilla. Musiikki­valinnat ovat mitä onnistuneimmat, samoin lavastus ja puvustus. Tavallinen ­maailma on puettu kulmahousuihin, puolihameisiin ja popliinitakkeihin, viilukalusteisiin ja Pirtti-kuppeihin.

Lopetuksessa mykkyys hiljentää ja tulee lähelle. Kaunis sana sanotaan niin kuin se on, vainajalle. Muistoa kunnioittaen.

Aiheeseen liittyvää

  1. Tampereen teatterikesä: Saara Turusen näytelmässä Tavallisuuden aave korkein tavoite on olla erottumatta joukosta 3.8.2016 19:30

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut