Torilla tanssitaan taas Kukan päivänä

Helga Ahonen nautti senioritansseista Lahden kauppatorilla vuoden 2016 tapahtumassa. Tänä vuonna tanssitaan 13.5.2017. Katja Luoma

Minna Krupka

Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto ja Lahden kaupungin liikuntapalvelut järjestävät tanssitapahtuman Lahden torilla lauantaina 13.5.2017 kello 10-12. Parin tunnin ajan torilla tanssitaan, nautitaan tanssimusiikista, nauretaan ja lauletaan yhteislauluja.

Ohjelmassa on myös senioritanssia, lasten tanssiesitys sekä vapaaehtoistyötä tekevien haastattelut.

Lahden Lähimmäispalvelu ry:n Virtaa vapaaehtoistyöhön -hankkeessa Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan alueellisena koordinaattorina toimiva Kirsi Hyväri kertoo, että haastateltavina ovat vapaaehtoinen Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksen mieskaveritoiminnasta sekä doulatoiminnasta. Myös Marian kammarin ja Lahden liikuntapalveluiden yhteinen liikuntaystävä kertoo toiminnastaan vapaaehtoisena.

- Ensi- ja turvakotiyhdistys kouluttaa muun muassa vapaaehtoisia doulia ja mieskavereita. Tarvetta kaikenlaisille vapaaehtoisille on koko ajan, Hyväri mainitsee.

Seudun monipuolisesta vapaaehtoistoiminnasta on tarjolla lisää tietoa tapahtumassa verkoston jäsentahojen esittelemänä.

Lauantaina Kukan päivänä järjestettävä tanssitapahtuma on historiassaan toinen. Viime vuonna torille löysi ainakin parisataa ihmistä. Silloin menestykseksi osoittautunut senioritanssitunti pidetään tälläkin kertaa senioritanssin aluekouluttaja Mirja Lehtosen ohjaamana.

Lisäksi tanssitapahtumassa pääsee osallistumaan YLE:n Koko Suomi tanssii -haasteeseen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tanssinopettaja Johanna Stenlund opettaa torikansalle yhteistanssin koreografian Robinin Hulahula-kappaleen tahtiin.

Tempauksen idea on, että juhannusaattona koko Suomi osaa tanssia kyseisen koreografian kello 22 Hulahula-kappaleen tahtiin.

Tapahtumaan voi tulla vaikkei tanssijalka vipattaisikaan. Torilla esiintyy myös Lahden tanssiopiston Nastolan lapsiryhmä.

Yhteislauluista ja tanssimusiikista vastaavat Jan Dobrowolski sekä Heli ja Reija Korkka. Esiintyjät ovat paikalla tapahtuman hengen mukaan vapaaehtoisesti.

Vapaaehtoistoiminnan alueellinen koordinaattori kannustaa kaikkia mukaan tapahtumaan sekä vapaaehtoistoimintaan.

- Vapaaehtoistyö on todella arvokasta. Tulkaa tutustumaan vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksiin.

Tapahtuma on osa ikäihmisten liikunnallisen megavuoden 2017 -hanketta, jonka tavoitteena on etenkin kotona ja palvelutaloissa asuvien ulkoilun ja liikunnan lisääminen. Tätä kohderyhmää on houkuteltu mukaan viemällä tapahtuman esitteitä palvelutaloihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  2. Suora lähetys: Lahden Reipas matkasi Kultsu FC:n vieraaksi - ottelu käynnissä, katso tästä
  3. Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja maskisuosituksesta: "Toivomme, että yhdessä noudatamme viranomaisohjeistuksia"
  4. THL antoi maskisuosituksen, Lahden busseihin ei tule maskipakkoa: "On jokaisen omassa harkinnassa, käyttääkö maskia"
  5. Mies riehui ja haastoi riitaa Lahden torilla
  6. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  7. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  8. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista
  9. Illallinen taivaan alla järjestetään ensimmäistä kertaa Asikkalan Vääksyssä
  10. Taksiliitto toivoo maskisuosituksen laajentamista takseihin – "Oman matkan jälkeen taksiin saattaa tulla riskiryhmään kuuluva"
  11. Sofia Belorf kirjoitti epäillyn pahoinpitelyn jälkeen Ranta-aholle, että pelkää tätä – "Liioittelee asiaa", Ranta-aho sanoi kuulustelijalle
  12. Vesijärvellä Lahdessa ja Orimattilan Mallusjärvellä on havaittu sinilevää
  13. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  14. Kokoomus asetti 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  15. Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita Lahdessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.