Hämeenkoskelle avautui Minnesota-päihdehoitokeskus - "Ihmisillä on harhakuva, että alkoholismi on juomisen seurausta"

Esa Latvalan mukaan suurin osa potilaista tulee hoitoon työelämästä ja palaa työelämään. Suurimmat potilasryhmät ovat yrittäjät, terveydenhuoltoalan ihmiset ja opettajat. Armi Salonen

Uusitalo Kaisa

Hollolan Hämeenkoskelle on perustettu uusi alkoholismin hoitoon keskittyvä Minnesota-hoitokeskus.

Toukokuun alussa avattu 20-paikkainen hoitola on toinen Minnesota-Hoito Oy:n ylläpitämistä keskuksista Suomessa. Tähän saakka ainoa keskus on ollut Lapualla.

Minnesota-hoito on Yhdysvalloista lähtöisin oleva alkoholismin hoitokeino, jossa ajatellaan, että vain itse alkoholismista toipunut voi auttaa toista alkoholistia toipumaan. Sen vuoksi kaikki keskuksessa työskentelevät ovat itsekin toipuneita alkoholisteja tai heidän läheisiään. Ryhmäterapiaan perustuvassa hoidossa tavoitteena on täysraittius ja myös alkoholistin perhe otetaan mukaan hoitoihin.

Hämeenkosken keskuksen päihdeterapeutti Esa Latvala sanoo, että Minnesota-hoito poikkeaa täysin muista alkoholismin hoitokeinoista.

- Alkoholismia käsitellään liikaa sosiaalisena ongelmana tai luonteen heikkoutena, vaikka se on tautiluokituksen saanut sairaus. Ihmisillä on harhakuva, että alkoholismi on juomisen seurausta. Näin ei ole, vaan juominen on seurausta sairaudesta nimeltä alkoholismi.

Minnesota-hoito kestää yhteensä vuoden, ja hoitojakso maksaa 6500 euroa. Hoitojakso alkaa perushoitojaksolla, jolloin alkoholismista kärsivä viettää neljä viikkoa Minnesota-keskuksessa Hämeenkoskella tai Lapualla. Perushoitojakso on Kelan korvaamaa sairaslomaa. Perushoitojaksoa seuraa 11 kuukauden viikoittainen jatkohoito, jota annetaan useissa toimipisteissä ympäri Suomen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun neljä lasta ja aikuinen mies joutuivat veden varaan Heinolan Jyrängönvirrassa, oli Yrjö Ristola jo irrottamassa omaa venettään laiturista: "Ilman pelastusliivejä sieltä olisi haettu ruumiita"
  2. Päijät-Hämeen kausityöntekijöiden koronatartuntoihin tiukka vastaveto - Ukrainalaista työvoimaa ei haluta Suomeen yhtään enempää
  3. Tilauskirjat: Korona iski ilmailualan pintakäsittelylaitoksiin erikoistuneen lahtelaisen Galvatekin liiketoimintaan kovaa – miljoonien tilaukset lykkääntyivät, mutta katse on jo käännetty valoisaan tulevaisuuteen
  4. Kadonnut 22-vuotias nainen löytyi kunnossa
  5. Heinolan Alkoon kesätöitä hakemaan marssinut Ulla Mäkinen istuu nykyään pöydän toisella puolella – "Haastatteluissa arvostan positiivisia ja iloisia hakijoita"
  6. Eläinsuojeluneuvoja Sallamaari Simpanen auttaa pulassa olevia eläimiä kellonaikaa katsomatta – "Välillä joku sanoo, että pitäisi antaa luonnon hoitaa"
  7. Koronatartunnan saaneista Päijät-Hämeen kausityöntekijöistä yksi on tehohoidossa – Ruokavirasto vakuuttaa: korona ei leviä mansikan kautta
  8. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  9. Näin paljon Suomessa voi tienata voittamalla urheilukilpailun – kaksi lajia täysin omilla luvuillaan
  10. Kymmenet tuhannet kiinteistöt eivät vieläkään täytä "paskalain" vaatimuksia – Valvontaa tehdään lähinnä naapurien valitusten perusteella
  11. Telttailu ei vaadi kansallispuistoon lähtemistä, vaan yöpyä voi niin lähimetsässä kuin kotipihallakin – lue aktiiviretkeilijän telttailuvinkit ja tärpit päijäthämäläisistä kohteista
  12. Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  13. Etlarin gallup Lahden torilla: Maatalouden kausityöntekijöillä on ollut Päijät-Hämeessä koronavirustartuntoja – huolettaako?
  14. Yön uutiskooste: Hovioikeus antaa tuomionsa MV-julkaisua koskevassa asiassa - käräjillä ehdottomaan vankeuteen tuomittu Ilja Janitskin kuoli alkuvuodesta
  15. Pääkirjoitus: Ansiosidonnaista työttömyysturvaa halutaan laajentaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.