Lahdessa lopetusuhan alainen Sotilaslääketieteen museo tallennettiin verkkoon - "Tämä oli loistava kulttuuriteko"

Sotilaslääketieteen museon virtuaalikierros koottiin panoraamakuvista. Kierroksella voi liikkua huoneesta toiseen ja tutustua näyttelyyn. Kulttuurikuva

Nina Räty

Lahden Hennalassa sijaitsevaan Sotilaslääketieteen museoon voi nyt tehdä virtuaalikierroksen verkossa. Kierros tallennettiin perjantaina hakukone Googlen katunäkymään (street view).

- Se on Suomessa toinen museo, jonka voi kiertää ilmaiseksi netissä. Ensimmäinen oli Alvar Aalto -museo, kertoo valokuvaaja Markus Hänninen Kulttuurikuva ry:stä.

Lahtelaismuseon virtuaalikierros oli Hännisen ja museomestari Seppo Toivosen yhteinen idea. He halusivat ikuistaa Sotilaslääketieteen museon, joka on ollut pitkään lopetusuhan alla.

- Tämä on loistava kulttuuriteko. Hihkuin ilosta, kun näin lopputuloksen, Toivonen sanoo.

Hänellä oli ollut suunnitelmissa taltioida museo videolle, mutta sen levittäminen olisi vaikeaa. Nyt museo on kaikkien tavoitettavissa verkossa.

- Se on aivan yliveto formaatti. Ihmiset voivat itse päättää, miten kiertävät museossa. Ja museo on käytännössä dokumentoitu.

Lauantaina avautuva museo on Hennalassa vielä ainakin tämän kesän, mutta jatko on epävarma. Se odottaa Sotamuseon tilaratkaisuja Helsingissä.

- Kun Sotamuseo valmistuu, vain pieni osa tämän museon näyttelystä siirretään sinne. Loput puretaan ja Sotilaslääketieteen museo lakkautetaan, Toivonen kertoo.

Vuonna 1983 avatusta museosta ovat aiemmin vastanneet säätiöt ja kaupunginmuseo. Vuonna 2010 museon aukipito siirtyi talkoolaisille, joihin Toivonen kuuluu.

Museon virtuaalikierroksella voi liikkua huoneesta toiseen ja tutustua näyttelyyn. Kierros on koottu panoraamakuvista. Päänäyttelyssä kuvataan sotien 1939-1944 kenttälääkintää etulinjasta koti-Suomen sotasairaaloihin.

Tästä pääset Sotilaslääketieteen museon virtuaalikierrokselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  2. Kytölän asuinalueen työmaa valuttaa savivettä Kymijärveen – "Olisi pitänyt hallita laskeutusaltailla ja padoilla"
  3. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  4. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  5. Lahtelainen Tomi Amor on Cheekin levy-yhtiön uusi artisti – "Täytyy katsoa tarkasti, kenen kanssa lähtee tekemään yhteistyötä"
  6. Saksassa karnevaaliyleisöön ajanutta epäillään murhan yrityksistä
  7. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  8. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  9. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  10. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  11. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  12. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  13. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"
  14. Konserttiarvio: Maustetytöt valloitti yleisönsä Lahdessa - tinkimättä omasta tyylistään
  15. Iiro Harjula oli Pelicansin junioreissa "DJ Härski" – nyt hän on matkalla koko kansan ruutukasvoksi

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.