Yhdeksän valtuutettua kampanjoi yli tuhannella eurolla Hollolassa sekä Orimattilassa

Sakari Marttila nousi Hollolan valtuustoon yli 2000 euron kampanjalla. Vuonna 2009 hän kuljetti kaivinkonetta Lahden Riihelän Erviänpuiston työmaalla. Katja Luoma kluo

Vili Uuskallio

Kuntavaalikampanjoiden kustannukset pysyivät varsin maltillisissa summissa Hollolassa. Sakari Marttila (ps.) nousi valtuustoon 2 196 euron kampanjalla.

Lähes yhtä paljon vaalityöhön käytti Eero Virta (kok.), jonka kampanja maksoi 2 093 euroa.

Yli tuhannella eurolla yhteensä yhdeksän vaalirahoitusilmoituksen tehnyttä valtuutettua. Marttilan ja Virran lisäksi tässä joukossa ovat Hannu Siljander (ps.) 1 818 euroa, Kari Hyytiä (sd.) 1 676, Tuula Kilpinen (sd.) 1 275, Helena Maattola (kok.) 1 257, Anne Louhelainen (ps.) 1 133, Toini Louekoski-Huttunen (sd.) 1 131 ja Miikka Lönnqvist (sd.) 1 096 euroa.

Muista valtuutetuista Juha Rehula (kesk.) kampanjoi 893 eurolla. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi noussut Kristiina Hämäläinen (kok.) sekä valtuustoon uusi puheenjohtaja Jarkko Niemi (sd.) ilmoittavat kampanjakulujensa jääneen alle 800 euron.

Kuntavaalit pidettiin huhtikuussa. Valtuutettujen ja varavaltuutettujen oli kerrottava vaalirahoituksestaan Valtiontalouden tarkastusvirastolle maanantaihin mennessä.

Hollolassa neljän varsinaisen valtuutetun ilmoitus puuttuu. Ilmoitus oli tiistaina tekemättä Jaakko Lahdella (vihr.), Ilkka Nisulalla (vas.), Harri Vinnamolla (kesk.) ja Kristiina Vanhala-Selinillä (vihr.).

Myös Orimattilassa yhdeksän valtuutettua teki vähintään tuhannen euron kampanjan: Jussi Törrönen (kok.) 1 991 euroa, Aimo Ryynänen (kok.) 1 760, Jukka Mölsä (kesk.) 1 564, Sirkka-Liisa Papinaho (kesk.) 1 313, Kirsti Laatunen (sd.) 1 296, Riitta Karjalainen (kok.) 1 279, Seppo Venesjärvi (ps.) 1 166, Tero Nieminen (kesk.) 1 155 ja Ari Anttila (kesk.) 1 101 euroa.

Varsinaisista valtuutetuista Jari Kaitaranta (ps.) ei ole vielä tehnyt vaalirahoitusilmoitustaan vaan ainoastaan vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  2. Biojätekokeiluun tullut satoja hakemuksia Päijät-Hämeessä – "Paljon positiivista kaikua"
  3. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  4. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta sujui Lahdessa maltillisesti – "Ehkä rajoitukset jonkin verran rauhoittavat"
  5. SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento
  6. Pääkirjoitus: Nykyinen väylä on Itärataa parempi
  7. Markus Pirttijoen Esalainen: Tervetuloa matkailemaan, kansliapäällikkö Varhila!
  8. Ilpo Kaikkonen julkaisi kahden vuoden tauon jälkeen uuden biisin, Tuhat tarinaa kertoo Nastolan Aurinkolinnasta
  9. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  10. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  11. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  12. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  13. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  14. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  15. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.