Lahden katastrofista 140 vuotta - vain laatta muistuttaa täydellisestä tuhosta

Pirjo Kamppila

Kesäkuun 19. päivä vuonna 1877 oli aurinkoinen, mutta kylmä ja tuulinen, kertovat asiakirjat. Tiiviisti rakennetussa Lahden kylässä taloja erottivat vain kapeat kujat. Puun poltto ja kuivat pärekatot oli kohtalokas yhdistelmä.

Sama onnettomuus oli tuohon aikaan yleinen muuallakin etenkin kesäaikaan. Sen aiheuttivat kipinät, jotka sinkoilivat savupiipuista kuiville pärekatoille. Tulta ei kesällä tarvittu lämmitykseen, mutta se oli välttämätön ruuanlaitossa.

Koko Lahden kylä tuhoutui tulipalossa.

Palon kerrottiin saaneen alkunsa Marolan talon 12-vuotiaan piian huolimattomuudesta, mutta syyllinen saattoi olla yhtä hyvin joku muukin. Vahinkoa edisti joka tapauksessa se, että talojen aikuiset olivat pelloilla töissä lantaa levittämässä.

Kylässä asui tuolloin noin tuhat ihmistä. Kylään oli vaeltanut paljon väkeä hätätöihin rautateillä nälkävuosina 1867-1868 ja hiukan myöhemmin kauppiaita ja käsityöläisiä.

Arkeologit Toni Kesti, Markus Kankkunen ja Kaisa Autere työskentelivat Lahden torin kaivauksilla kesällä 2013. Antti Sepponen

Rakennuksia oli satoja pihamökit mukaanlukien. Ne paloivat, mutta ihmishenkiä ei menetetty. Palon aiheuttama hiilikerros tuli esiin, kun Lahden torilla tehtiin arkeologisia kaivauksia vuonna 2013.

Lahden kehitys sai palon jälkeen aivan uutta vauhtia. Vauras kylä nimitettiin jo paloa seuraavana vuonna kauppalaksi. Uudelleen rakentamiseen saatiin valtion varoja.

Palosta on jäljellä muistolaatta torin kulmassa Aleksanterinkadun puolella. Kylän pienoismallia voi ihailla Lahden historiallisessa museossa.

Laatta muistuttaa palosta, jota seurasi uusi alku. Pirjo Kamppila

Lahden kylä

Historiallisen museon pienoismallisali

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut