Kaapelivika korjaantuu Lahdessa illan aikana

Etelä-Lahdessa ja kaupungin eteläpuolella puhelimia ja laajakaistayhteyksiä mykistänyt kaapelivika saadaan korjatuksi tulevan illan aikana.

Aamuyhdeksän aikoihin ilmennyt vika johtui rautatietyömaalla sattuneesta vahingosta, jonka seurauksena kaksi kaapelia katkesi.

Vika hiljensi kiinteitä puhelinliittymiä, katkaisi kaapelitelevision lähetykset ja lisäksi häiritsi matkapuhelinverkon toimintaa.

Ongelmia on ollut muun muassa Launeen, Okeroisten, Miekkiön ja Pennalan alueella.

Vika poistetaan vetämällä uudet kaapelit kahden kaapelikaivon väliselle osuudelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Miksi Lahden uimahallit pysyvät suljettuina?
  2. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  3. Omakotitalo tulessa Orimattilassa - "näyttää tuhoutuvan"
  4. 4.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, yksi potilas tehohoidossa
  5. Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä
  6. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  7. Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan autokaupat yhdistyvät
  8. Päihtyneet kuskit jäivät kiinni kahdesti samana päivänä Päijät-Hämeessä – autossa ei ollut tuulilasia
  9. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  10. Koulutuslakeihin esitetään mahdollisuutta vuorotteluun lähi- ja etäopetuksen välillä koronavirustilanteen vaatiessa
  11. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  12. Vierumäki perustaa kaksi uutta yhtiötä – osakeanti suunnataan lajiliitoille
  13. Kielen värjäävästä hittikarkista ei ole löytynyt vääryyksiä – "Tullilaboratoriossa on tehty toistaiseksi tutkimuksia vain sinisestä Dipper-makeisesta"
  14. Vesivehmaan lentokentän käyttöönotosta tuli kuluneeksi 80 vuotta – pyöreitä aiotaan juhlia yleisötapahtumalla elokuussa tai ensi kesänä
  15. Suomi siirtyi mäkihypyssä vihdoin nykyaikaan – ensimmäinen naisten maajoukkue koottiin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.