Liikunta teemaksi Lammin pellavamarkkinoille

Lammin 35. pellavamarkkinat pidetään lauantaina 18. kesäkuuta. Teemaksi on valittu liikunta, sillä markkinapäällikkönä toimiva Kimmo Kouru tuli Lammille aikoinaan liikuntasihteeriksi ja on työkseen pyrkinyt saamaan isot ja pienet ihmiset liikkumaan ja urheilemaan.

Lammilla toimii yli kymmenen urheiluseuraa ja niiden lajikirjo esittäytyy markkinoilla tikanheitosta urheiluautoiluun. Avajaisparaati kootaan urheiluseuroista, ohjelmalavalla nähdään liikuntaesityksiä ja yleisö pääsee kokeilemaan monia lajeja laserammunnasta jalkapallon tarkkuuspotkuihin. Suunnitteilla on myös rullasuksikisa. Leuanvedon mestaruuskisa aiotaan herätellä jälleen henkiin hirrensyöksyn ja kenttäpelien rinnalle.

Pääesiintyjiksi ohjelmalavalle tulevat Mikko Alatalo ja taikuri Tapio Salomaa. Sahtimestari valitaan ja lammilainen vuoden tuote palkitaan. Sen sijaan pellavatyttökisaa ei nyt järjestetä.

Yrittäjien osastot ja taidenäyttely tulevat Hakkalan koululle. Torikauppa levittäytyy kentälle ja ulkotiloihin. Tulossa on nelisensataa markkinamyyjää. Kävijöitä odotetaan noin kymmenentuhatta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Miksi hyvinvointyhtymän ja THL:n koronavirusluvut eroavat toisistaan?
  2. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  3. Omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Orimattilassa
  4. 4.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, yksi potilas tehohoidossa
  5. Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä
  6. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  7. Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan autokaupat yhdistyvät
  8. Kysymys ja vastaus: Miksi Lahden uimahallit pysyvät suljettuina?
  9. Päihtyneet kuskit jäivät kiinni kahdesti samana päivänä Päijät-Hämeessä – autossa ei ollut tuulilasia
  10. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  11. Koulutuslakeihin esitetään mahdollisuutta vuorotteluun lähi- ja etäopetuksen välillä koronavirustilanteen vaatiessa
  12. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  13. Vierumäki perustaa kaksi uutta yhtiötä – osakeanti suunnataan lajiliitoille
  14. Kielen värjäävästä hittikarkista ei ole löytynyt vääryyksiä – "Tullilaboratoriossa on tehty toistaiseksi tutkimuksia vain sinisestä Dipper-makeisesta"
  15. Vesivehmaan lentokentän käyttöönotosta tuli kuluneeksi 80 vuotta – pyöreitä aiotaan juhlia yleisötapahtumalla elokuussa tai ensi kesänä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.