Lammi hakee kahta lääkäriä

Lammin terveyskeskuksessa on avoinna kaksi lääkärin virkaa, mutta yhtään hakijaa ei ole ilmaantunut. Virat ovat vapautuneet, kun ylilääkäri Marina Erhola valittiin johtamaan Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymää ja pitkäaikainen terveyskeskuslääkäri Lauri Salmela jäi eläkkeelle.

Lammin-Tuuloksen kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus teettää selvityksen kustannuksista, jos Lammi ja Tuulos liittyvät Hauhon kanssa niin sanottuun sadekatosmalliin. Tilintarkastaja Jorma Kesän selvitys valmistuu ennen kesäkuun alkua, ja kuntien pitäisi kesäkuussa päättää uudesta yhteistyökuviosta.

Kanta-Hämeen alueellisen sosiaali- ja terveydenhuollon apuvälinekeskuksen etenemistä seurataan Lammin-Tuuloksen kuntayhtymässä. Erityisesti kustannukset kiinnostavat. Sitoutumisesta hankkeeseen päätetään myöhemmin.

Ambulanssiin hankitaan viranomaisverkko Virven päätelaite, johon on myönnetty valtionavustusta puolet hankintahinnasta, enintään 500 euroa.

Lammin lääkärien tieteelliset kirjoitukset ovat tuottaneet tälle vuodelle 13 500 euron erityisvaltionosuuden. Viime vuonna summa oli 8 800 euroa. Talouspäällikkö Rauno Lehtonen kertoo, että rahoilla on hankittu yhteiseen käyttöön muun muassa piirtoheitin, videotykki ja digikamera sekä maksettu tutkimusvapaata. Nyt on päätetty maksaa kongressimatkan kustannuksia ja hankkia fysioterapiaan luuranko Koulujen av-palvelusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.