Elatusapujen periminen tehostunut

Vuodenvaihteessa yli viisi vuotta vanhat elatusapusaamiset vanhenevat. Siksi kunnat ovat viime vuosina tehostaneet perimistään niistä elatustuista, joita ne ovat elatusvelvollisten puolesta maksaneet.

Viime vuonna Lahdessa perimisprosentti nousi ensi kerran yli 60:n. Se oli 63 prosenttia. Periminen tehostui 19 prosenttiyksikköä verrattuna vuoteen 2000. Lahden heikoin perimisprosentti on ollut 35. Se oli vuonna 1996.

Vielä enemmän perintäänsä tehosti Hollola, peräti 26 prosenttiyksikköä. Se oli viime vuonna 69.

Lahdessa arvioidaan, että saatavista vanhenee vuodenvaihteessa suurinpiirtein puolet aikojen kuluessa kertyneestä elatusmaksuvelasta eli noin 6-7 miljoonaa euroa. Elatusturvasihteerin mielestä nykyinen laki on hyvä, sillä listoilla roikkuu paljon velkoja, joille ei käytännössä tapahdu mitään.

Vuodenvaihteessa vanhenevia velkoja peritään kunnissa vielä ahkerasti. Esimerkiksi velallisen veronpalautukset menevät vanhimpien velkojen suorituksiin. Joskus rahaa saadaan elatusapurästeihin vielä kuolinpesistä.

Lue lisää aiheesta maanantain Etelä-Suomen Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Lahden pakkolomat alkavat aikaisintaan toukokuussa
  2. Palvelusetelisäännöt uusiksi yhden äänen erolla Lahdessa – SDP ja kokoomus täysin eri linjoilla
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Hollola lomauttamassa koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia ja siivoajia – yt-neuvottelut päättyvät perjantaina
  5. Piti ampua sika, ammuttiinkin vanki – venäläisten sotavankien elämä Suomessa on monilla paikkakunnilla yhä arka aihe, uusi romaani kertoo kohtaloista Päijät-Hämeessä
  6. Poliisi: Pohjoiseen kulkeva liikenne saattaa ruuhkautua illalla Nelostiellä Mäntsälässä
  7. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  8. Showmies purkaa sydäntään YouTubessa – tubettajatähti Herbalisti on avautunut faneilleen elämänsä kipukohdista ja kerännyt netissä miljoonayleisön
  9. Orimattilan kaupunki varautuu yt-neuvotteluihin koronatilanteen takia
  10. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  11. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  12. Lahden Sokos supistaa ilta-aukioloaan, sunnuntaisin kokonaan kiinni
  13. Talvirenkaiden käyttö muuttuu uudessa tieliikennelaissa
  14. Korkeakoulujen harjoitteluja on peruttu ja siirretty – Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen: "Opintoajat voivat pidentyä poikkeusolojen vuoksi"
  15. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.