Levyarvio: Ellinooran suosio on nyt sinetöity

Arttu Seppänen

EllinooraVaaleanpunainen vallankumous

Vuosi sitten alkaneen -sarjan 9. tuotantokaudella oli selvää, että Ellinooran suosio tulee kasvamaan. Rempseä, helposti lähestyttävä persoona, joka myös vakuutti omissa versioissaan muiden artistien kappaleista. Sarjasta jäi elämään etenkin The Rasmus -cover Monen ohjelmassa vierailleen artistin kohdalla muistijälkiä ei juuri jää.

Debyyttialbumi sisälsi hyviä hetkiä, mutta antoi ymmärtää, että seuraavalla onnistuu paremmin. Ja näin on: on edeltäjäänsä huomattavasti parempi kokonaisuus.

on toistaiseksi parasta Ellinooraa. Kasvava voimaballadi, jossa on koukuttava kertosäe, joka on kuin luotu karaokebaareihin sinne ja viereen. Myös Gasellien tähdittämä on takuuvarma festarihitti.

Ellinooran mieluisinta aluetta ovat häpeilemättömät voimaballadit, joihin hän uskaltaa kirjoittaa "Sinä olet taideteos" -säkeen kaltaisia voimaannutuskliseitä. osoittaa, että myös PMMP-tykitys onnistuu. Tätä röyhkeää suuntaa olisi hauska kuulla artistilta lisää. Joka tapauksessa Ellinooran suosio on nyt sinetöity.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.