Levyarvio: Sonata Arcticalta eivät ideat lopu kesken

Aki Lehti

Sonata ArcticaTalviyö

on jo kymmenes pitkäsoitto melodisen metallin kärkinimiin kuuluvalta Sonata Arcticalta. Bändin debyyttilevy ilmestyi 20 vuotta sitten, mutta laulajalta ja pääasialliselta biisintekijä Tony Kakolta ei vaikuta loppuvan ideat kesken. Kappalemateriaali on tällä kertaa paria edellistä albumia vahvempaa.

Levy-yhtiö promoaa uutuutta power metallina, vaikka moista kaahausta ei juurikaan kuulla. Sonata Arctica on jo useamman levyn ajan tehnyt musiikkia, jossa perinteinen melodinen heavy ja raskas rock yhdistyvät progressiivisiin sävyihin.

Soundimaailmaltaan on piristävän erilainen metallilevy nyansseineen. Se elää ja hengittää, kuulostaen siltä että albumilla soittaa ihan oikea bändi. Soitossa on groovea, eikä kaikkea ole miksattu tasapaksuksi mössöksi, kuten aivan liian monilla moderneilla metallilevyillä. Tuottaja-miksaaja Mikko Tegelmanin avustuksella Sonata Arctica kuulostaa vihdoinkin levyllä melkein samalta kuin livenä.

teksteistä ei löydy hevikliseitä, sillä Kakko on kirjoittanut jälleen maanläheistä lyriikkaa. Laulut käsittelevät esimerkiksi ihmisyyttä, ihmissuhteita sekä maailman tilaa ja tapahtumia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.