Kirja-arvio: Maarit Verronen tekee pienestä suurta Muutama lämmin päivä -teoksessaan

Rauha Kejonen

w226right

Maarit Verronen

Aviador 2019, 193 s.

Vuonna 2018 valtionpalkinnon saanut Maarit Verronen on keskittynyt uusimmassa teoksessaan novelleihin.

Pieniin arkisiin tapahtumiin keskittyvät tekstit kohdentavat kameran linssin niin, että hetken leimahdus onnistuu parhaimmillaan näyttämään elämästä suuria asioita. Teksti kulkee konstailemattomasti tosiasioihin perustuen, näin huumori räjähtää rivien väleistä tuoden tarinoihin kipunoita ja kirkkautta. Samaan aikaan epätodellinen valo leijuu joidenkin tekstien yllä laajentaen näkymää aavistuksen fantasian puolelle.

on hyvä osoitus siitä, miten yhden novellin luettuaan tuntuu kuin olisi lukenut kokonaisen romaanin pienoiskoossa. uskomaton tapahtuma saadaan tuntumaan uskottavalta, eikä sitä ole syytä epäillä kuin ehkä vähän.

Mutta joukossa on myös heikompia novelleja, joiden loppuselitykset latistavat ja himmentävät elämän outouden hohdetta. on tästä hyvä esimerkki. Myös loppuselitys latistaa tunnelmaa.

Varsinaisia helmiä ovat kahden tai korkeintaan kuuden sivun pituiset novellit. Kun tapahtumat jätetään selittämättä, kun luotetaan tuokioon ja järjettömyyden kauneuteen, syntyy sellaisia novelleja kuin , , tai . Erityisesti novelli onnistuu näyttämään elämästä hullunrohkean tuokion, ja se riittää. Tällaisista tarinoista puhaltaa raikkaus lukijan kasvoille, tympeä kaikentietävä valo on poissa ja tilalla on käsittämättömyyden ihme.

Yhteistä Verrosen henkilöille on elämän nyrjähdys hetkeksi raiteiltaan. Silloin näkökyky herkistyy ja elämässä otetaan suunta uudelleen. Välillä käytetään valtaa, välillä joudutaan vallan uhriksi ja joskus hyvän tekemisessäkin astutaan rajan yli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  2. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  3. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  4. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  5. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  6. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  7. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  8. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  9. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  10. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa
  11. Rattijuoppo ajoi ulos Hartolassa – kuljettaja ja matkustajat sairaalaan
  12. Sibeliustalon pääsalin katsomo on valmis ja uutta lavaa tehdään parhaillaan – perusparannuksen jälkeisiä avajaisia kaavaillaan turvallisempiin aikoihin
  13. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  14. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  15. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.