Kirja-arvio: Pauliina Haasjoelle ihminen on vain osa kokonaisuutta

Pauliina Haasjoen runokokoelma Promessa kertoo ihmisen ja luonnon yhteydestä monella tasolla. Tommi Tuomi

Sanna Jääskeläinen

Pauliina Haasjoki

Promessa

Pauliina Haasjoen kahdeksas runoteos liikkuu äärissä. Maailmankaikkeuden pituuksissa ja piireissä, aivan pienimmissä elollisissa yksiköissä ja suurissa olemassaolon perusteissa.

Runoissa toistuvien luontomotiivien kirjo on laaja. Inhimillinen todellisuus sellaisenaan, runon minän aistein havaittavana kokonaisuutena on yhtä orgaanisen aineen kanssa. Ihminen tuntevana ja fyysisenä olentona on samaa floraa ja faunaa runoihin rakentuvan monikerroksisen luonnon kanssa.

Luonto ei olekaan vain kasvia, juuria ja sienirihmastoja. Se saa myös kosmisia mittasuhteita, toistuu ja monistuu usein kaikessa ympäröivässä.

Samanaikaisuuden pohdinnat, ajan ja paikan päällekkäin kerrostuminen ja yhtäaikaisuus kertautuvat runojen aiheissa.

”jos voin olla samassa paikassa eri aikana voin kai olla samaan / aikaan eri paikoissa.”

Holistinen näkökulma

Runon minä puhuu kaiken ytimestä, keskeltä olemassaoloa, ja hahmottaa itsensä osana pienistä partikkeleista rakentuvaa kaikkeutta. Suurten äärien lisäksi ja abstraktien kuvahahmotelmien ohella runot rakentavat kuvia kovin konkreettisesti, kuten -runossa.

”join janoisena ja ajattelin kymmentä mineraalia / miten niiden näkymättömät milligrammat olivat olleet yhdisteissä ja / mikä niiden aiempi sijainti on; miten niiden nyt oli määrä sekoittua / minuun (…) kivi pehmentää itsestään ja antaa elolliselle lainaksi”

Runojen proosamaisuus tekee niistä kieleltään vaivattomasti luettavia. Sen sijaan loogisista ajatuskuluista ulos- ja eteenpäin virtaavat mietteet patistavat pysähtymään. ”Aurinkokennovalaisimet kääntyvät sisältä nurin” ja samoin ”avustetuilla” silmillä, sisäänpäin käännetyillä kiikareilla itseään katselee nousukiidossa oleva lentäjä.

sitoo ihmisen, ajan, paikan ja kaiken elollisen osaksi suurta kokonaisuutta. Ihminen ja inhimillinen katse eivät ole keskiössä. Näkökulma on holistinen, kaiken elollisen sisäänsä sulkeva. Runot pohtivat olemassaolon mahdollisuuksia ja muotoja nähden jatkuvuutta ja elämää kaikessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.